AS: Arsenal kiinnostunut La Ligassa vakuuttaneesta keskikenttäpelaajasta
Espanyolin kausi on ollut odotetun vaikea. Viime kaudella seura oli sarjassa komeasti seitsemäs ja pääsi siten ensimmäistä kertaa europeleihin 12 vuoteen.
Kesällä päävalmentaja Rubi, ykkösmaalintekijä Borja Iglesias ja ykköstoppari Mario Hermoso vaihtoivat maisemaa. Espanyol on La Ligassa viimeisenä voitettuaan vain neljä ottelua 27 kamppailusta.
Espanyolin avainpelaajiin kuuluva oma kasvatti Marc Roca on herättänyt AS:n saamien tietojen mukaan Arsenalin kiinnostuksen. Rocan edustajat ovat myös tarjonneet katalaania Arsenaliin.
23-vuotias Roca vaihtoi muutama viikko sitten agenttiaan kansainvälisempään toimijaan.
Keskikenttäpelaajalla on nykyisessä sopimuksessaan 40 miljoonan euron ulosostopykälä, mutta jos Espanyol putoaisi Segundaan, olisi seuran löydettävä ja saatava ylimääräisiä tuloja, jotta se kykenisi kattamaan menonsa. Siinä tapauksessa Roca saattaisi olla saatavilla astetta halvemmalla.
Viime kesänä Rocaa vietiin siirtohuhuissa vahvasti Bayern Müncheniin, mutta lopulta siirto kaatui.
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Espanjan pelaajayhdistys pyrkii perumaan viikonlopun sarjakierroksen
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”
- Hävettääkö, José Mourinho? Pilkattu puolustaja loukkaantui moneksi kuukaudeksi
- Jalkapalloilijan traaginen kuolema johti poliisitutkintaan
- Lähde: Traagisen törmäyksen maalivahti syvästi järkyttynyt
- Jesús de Miguel, 30, kuoli taklauksen seurauksena
- Jesús de Miguelin tila romahtanut – lisätietoa lähitunteina
- Segundan onnettomuudesta pysäyttävä tieto
- Ottelu keskeytetty Espanjassa – kammottava syy
- Barcelonan ja Real Madridin faneille ilouutinen
- Jesús de Miguel, 30, kuoli taklauksen seurauksena
- Ottelu keskeytetty Espanjassa – kammottava syy
- Segundan onnettomuudesta pysäyttävä tieto
- Lehti: Barcelona asetti puolustajalleen hintalapun – Valioliigan suurseurat kiinnostuneita
- Jesús de Miguelin tila romahtanut – lisätietoa lähitunteina
- Toimittajan kysymys yllätti Hansi Flickin: ”On kiinnostavampaa puhua tappioista…”
- José Alberto López ei sulattanut Mourinhon kommentteja murskavoiton jälkeen
- José Mourinho Racing-ottelun jälkeen: ”Pelaamme hyvin, mutta …”
- José Mourinho Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Se satuttaa minua”