Barcelonasta poistunut kärki pettynyt kasvattajaseuraansa – ”He pelkäävät nostaa nuoria pelaajia edustusjoukkueeseen”
Abel Ruiz siirtyi tammikuun siirtoikkunassa Barcelonasta Portugalin pääsarjassa pelaavan Bragan riveihin.
Kyseessä on kevätkauden mittainen lainasopimus ja Bragalla on Ruiziin pakollinen kahdeksan miljoonan euron osto-optio kesällä.
20-vuotias Ruiz pääsi pelaamaan kasvattajaseuransa Barcelonan edustusjoukkueessa yhden ottelun viime kaudella. Kuluvan kauden ensimmäisellä puolikkaalla Ruiz ei saanut ollenkaan vastuuta ykkösjoukkueen paidassa.
Ruizin mielestä Barcelona ei uskalla peluuttaa nuoria pelaajia edustusjoukkueessa.
– Pitää paikkansa, että viimeisten vuosien aikana Barcelona ei ole peluuttanut juurikaan omia nuoria pelaajiaan. He eivät ole luottaneet La Masiaan ja he pelkäävät nostaa nuoria pelaajia edustusjoukkueeseen. Sen pelon vuoksi me nuoret poistumme seurasta muihin maisemiin kehittymään, Ruiz totesi Mundo Deportivolle.
– Loppujen lopuksi me kaikki olemme todella hyviä pelaajia. Me, jotka jouduimme poistumaan, olisimme halunneet enemmän mahdollisuuksia ykkösjoukkueessa. Niin ei kuitenkaan käynyt, koska seura ei ole hoitanut asioita kunnolla omien kasvattien kanssa viime vuosina.
- Unelmalaukaus pelasti Real Madridin yllätystulokselta
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Traagisessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti avasi suunsa: ”Nämä ovat elämäni vaikeimpia päiviä”
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- PSG teurasti Espanjassa, Villarreal putosi kyydistä
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Hävettääkö, José Mourinho? Pilkattu puolustaja loukkaantui moneksi kuukaudeksi
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui
- PSG teurasti Espanjassa, Villarreal putosi kyydistä
- Espanjan pelaajayhdistys pyrkii perumaan viikonlopun sarjakierroksen