Entinen Real Madrid -pelaaja ohjeistaa Dortmundin Hålandia: ”Älä siirry vielä Real Madridiin”
Kuva: Getty Images
Erling Braut Håland siirtyi tammikuussa RB Salzburgista Saksan Bundesliigaan Dortmundin riveihin.
Siirto on osoittautunut loistavaksi, sillä Håland on viimeistellyt kuluvan vuoden puolella Dortmundin paidassa jo 12 maalia.
Espanjalaismedioiden mukaan Real Madrid olisi jo kiinnostunut 19-vuotiaasta Hålandista ja haluaisi hankkia norjalaisen riveihinsä jo kuluvan kauden jälkeen.
Real Madridissakin urallaan pelannut Steve McManaman toivoo Hålandin kuitenkin odottavan vielä muutaman vuoden ajan ennen seuraavaa askeltaan.
– On vielä liian aikaista seuraavalle siirrolle. Minusta tuntuu, että hän on onnellinen siellä Dortmundissa ja tekee paljon maaleja. Hänen pitäisi siirtyä sitten, kun on kasvanut pelaajana ja pelannut 200 ottelua Dortmundissa. Sanoisin hänelle, että älä siirry vielä Real Madridiin. On turhan aikaista siirtyä sinne, McManaman totesi horseracing.netin haastattelussa.
McManaman käytti esimerkkinä Luka Jovicia, joka on jäänyt olemattomalle vastuulle tällä kaudella Real Madridissa.
– Olet jo nähnyt, mitä Jovicille tapahtui. Hän ei ole pelannut siellä juurikaan, vaikka pelasi loistavasti viime kaudella Saksassa. Håland ei tarvitse sellaista painetta itselleen.
LUE MYÖS:
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä