Teemu Pukki kertoo podcastissa: Debyytti Real Madridia vastaan jäi harmittavan lähelle – ”Se vähän kuivui siihen”

Huuhkajien ja Norwichin tähtihyökkääjä Teemu Pukin ensimmäinen seura ulkomailla oli andalusialaisjätti Sevilla, jota hän edusti vuosina 2008-2010.
Pukki, 29, pääsi pelaamaan Los Palanganasin edustusjoukkueessa vain yhden ottelun, mutta Espanjan-reissu oli silti opettavainen vaihe hänen urallaan. Siirto KTP:stä Sevillaan toteutui tammikuussa 2008, mutta diiliä ruvettiin hieromaan jo edeltävänä vuonna.
– Oli jo käytännössä silloin tehty päätös, että kävis eka lukion loppuun Suomessa, että ennen sitä ei lähtis minnekään, kertoo maajoukkuekärki Pukki Party -podcastissa.
– Sitten meillä oli maaotteluja Portugalissa vuotta vanhempien kanssa. Siellä meni hyvin pelit, ja yhen pelin jälkeen tuli yks espanjalainen agentti juttelemaan Sevillan edustajan kanssa. Kertoi vaan, että Sevillasta on kiinnostusta. Ujo poika ei varmaan muuta vastannut kuin: ”Okei, kiitos tiedosta”, naurahti Pukki.
Pyörät lähtivät pyörimään ja Sevilla halusi tulla Kotkaan neuvottelemaan.
– Käytiin syömässä ja juteltiin vähän ja sit alkoi kuulostaa mielenkiintoiselta. Espanja oli mulle pienestä pitäen sellainen unelma. Sitten kun tuli mahdollisuus lähtee, niin ei oikein voinut sanoa ei. Vielä kun äiti lupautui lähtemään ekaks vuodeks mukaan sinne, se oli se viimeinen tikki.
Espanjassa ja Sevillassa riitti uusia asioita nuorelle Pukille.
– Siellä se kilpailu oli ihan erilaista kuin Suomessa. Siellä kaikkien oma unelma oli nousta siihen Sevillan edustusjoukkueeseen. Aina ei mennä ihan joukkuetavoitteet edellä, vaan siellä mennään ehkä enemmän henkilökohtaiset tavoitteet edellä. Siihen oli totuttelemista. Ja tietenkin kieli, siinä kesti aikansa. Alku oli aika vaikea. Siellä oli yks pelaaja, joka toimi tulkkina ja käänsi, mitä valmentajat sanoi.
Totuttelujakson jälkeen Pukki pääsi rytmiinsä.
– Se alkuhan meni itellä tosi hyvin. Tuli maaleja kakkosjoukkueessa ja pääsin edustusjoukkueeseen treenaamaan. Siellä oli hyökkääjinä Luís Fabianoa ja [Frédéric] Kanoutéa, jotka oli siihen aikaan aika kovia nimiä.
Hieman paremmalla tuurilla Pukki olisi voinut debytoida La Ligassa Real Madridin vieraana. Sevilla johti ottelua viime hetkillä 4-3, mutta laitapuolustaja Fernando Navarro pyysi päästä penkille, ja siihen meni vieraiden viimeinen vaihto.
– Valmentaja laittoi mut lämmittelemään sillä ajatuksella, et mä olisin menossa kentälle viimesiks minuuteiks. Se yleensä tykkäs antaa debyytin silleen, että pääsee viimesiks minuuteiks kentälle johtoasemassa, mutta sit vasen pakki kertoi, että nyt pitää tulla vaihtoon. Se debyytti vähän kuivui siihen.
– Mut sit myöhemmin pääsin Racing Santanderia vastaan kentälle, ja siinä oli viel yks iso paikka, josta olisi voinut tehdä maalinkin, mut se jäi silloin tekemättä. Sit oikeestaan aika nopeasti sen jälkeen mulla meni nilkka ja olin sivussa vähän aikaa. Sen loukkaantumisen aikana vaihtui valmentajat kakkos- ja ykkösjoukkueessa, ja sen jälkeen jouduin vähän sivuraiteille. Sieltä ei oikein ikinä noustu, että seuraava vuosi meni enemmän pelejä kattoessa kuin pelatessa.
– Ikinä ei saanut selitystä, että mikä siinä oli.
– Piti olla palaveri, jossa kerrotaan, mikä tässä on, mutta sitten ne siirsi ja siirsi sitä. Se on jääny harmittaa vähän, mutta sit tuli mahdollisuus tulla takaisin Suomeen ja päädyin ottamaan sen mahdollisuuden.
Pukki ponnisti HJK:n kautta takaisin maailmalle ja siirtyi saksalaiseen Schalkeen, josta hänen uransa jatkui skottijätti Celticin ja tanskalaisen Brøndbyn jälkeen Norwichiin. Hän on tähän mennessä pelannut Norwichissa 75 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä 41 osumaa ja syöttänyt 13.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa