PSG-pelaaja haluaisi palata Espanjaan lopettamaan uransa – ”Olen edustanut kaikkia seuroja kunnialla, mutta se on seurani”

Ander Herrera jätti La Liga -kentät taakseen kesällä 2014 siirryttyään Athleticista Manchester Unitedin riveihin.
Real Zaragozan kasvatti ja entinen pelaaja vietti Manchester Unitedissa viisi vuotta ennen siirtoaan PSG:hen viime kesänä.
Siirto on ainakin tähän mennessä näyttänyt varsin epäonnistuneelle, sillä Herrera on jäänyt Pariisissa pienelle peliajalle muun muassa loukkaantumisten vuoksi.
Espanjan A-maajoukkueessakin kahdesti esiintynyt Herrera kertoi Hoy jugamos en casan haastattelussa, ettei palaisi Athleticiin, vaan haluaisi vielä joskus edustaa urallaan Zaragozaa.
Athletic on ollut Herrerasta kiinnostunut jo pitkään ja halusi hänet viime kesänä takaisin Baskimaalle, kun Herreran sopimus Manchester Unitedin kanssa päättyi, mutta pelaaja siirtyi ennemmin Pariisiin.
– Olin todella onnellinen Athleticissa, mutta olen Zaragozan kannattaja. En ole piilotellut sitä koskaan. Haluan nauttia ja voittaa pokaaleja PSG:ssä ja sen jälkeen palata kotiini, eli Zaragozaan. Olen aina sanonut haluavani, että edustamani seura vaikuttaisi Athleticilta. Minulla oli onni kokea se seura, kulttuuri ja filosofia, mutta haluan palata Zaragozaan.
– Olen sen seuran kannattaja pienestä pitäen. Olen edelleen Zaragozan socio (jäsen) ja olen sitä loppuelämäni ajan. Tyttäreni kannattavat myös Zaragozaa. Olen edustanut kentällä kaikkia seurojani kunnialla, mutta Zaragoza on oma seurani.
30-vuotiaan Herreran toive voi toteutua odotettua aiemmin, sillä Zaragoza pelaa tällä kaudella parasta jalkapalloaan vuosikausiin. Seura oli Segundassa toisena, eli nousemassa suoraan La Ligaan, ennen koronaviruksen aiheuttamaa taukoa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Barcelonan vesi kielellä odottama teinitähti viikoiksi sivuun – koko loppukausi pilalla?
- Real Madrid tekemässä uuden aluevaltauksen
- Dani Carvajal sivuun derbystä – Jude Bellinghamilla vatsaongelma
- Barcelona on kiinnostunut La Ligan nuoresta brassilupauksesta
- Espanjalaisilla heikko ilta Euroopassa – Manuel Pellegrini harmitteli ”epäreilua” tulosta
- João Félix puhui rehellisesti ajastaan Atléticossa: ”En sopeutunut seuraan”
- Sergio Ramos ylsi hienoon rajapyykkiin Mestarien liigassa
- ”Riippuu Atléticosta” – Näin João Félix kommentoi tulevaisuuttaan Barcelonassa
- João Cancelo jätti maailman parhaan joukkueen päästäkseen Barcelonaan: ”Se on riski”
- Real Sociedad oli kiinni vakuuttavassa päänahassa – voitto haihtui lopussa ilmaan
- Ottaako Barcelonan seuralegenda mallia Sergio Ramosista ja Santi Cazorlasta? ”Meillä on puheyhteys”
- João Félix puhui rehellisesti ajastaan Atléticossa: ”En sopeutunut seuraan”
- Sergio Ramos ylsi hienoon rajapyykkiin Mestarien liigassa
- João Cancelo jätti maailman parhaan joukkueen päästäkseen Barcelonaan: ”Se on riski”
- Barcelona on kiinnostunut La Ligan nuoresta brassilupauksesta
- ”Riippuu Atléticosta” – Näin João Félix kommentoi tulevaisuuttaan Barcelonassa
- Real Madrid tekemässä uuden aluevaltauksen
- Espanyol-legenda kertoi miksi hylkäsi Barcelonan tarjouksen
- Dani Carvajal sivuun derbystä – Jude Bellinghamilla vatsaongelma
- Espanjalaisilla heikko ilta Euroopassa – Manuel Pellegrini harmitteli ”epäreilua” tulosta