Ranskalaishyökkääjä vahvisti huhut Barcelonasta: ”Se osoittaa, että olen tehnyt hyvää työtä”
Kuva: Getty Images
Ranskan maajoukkuehyökkääjä Wissam Ben Yedder vahvistaa, että Barcelona on ollut hänen perässään jo kahden edellisen siirtoikkunan aikana.
Viime kesänä Ben Yedder, 29, jätti Sevillan ja siirtyi AS Monacoon, jonka riveissä hän on pelannut 31 ottelua tehden niissä yhteensä 19 osumaa ja antaen yhdeksän maalisyöttöä. Hän oli Barcelonan hankintalistalla myös viime tammikuussa, kun Blaugrana etsi uutta hyökkääjää loukkaantumissuman keskellä, mutta Barça päätyi hankkimaan Martin Braithwaiten poikkeusluvalla Leganésista siirtoikkunan ulkopuolella.
Ennen tämän kauden alkua Ben Yedderin ulosostoklausuuli Sevillassa oli 40 miljoonaa euroa. Tammikuussa Monacon päävalmentaja Robert Moreno kuittasi tähtihyökkääjänsä siirtohuhut sanomalla, että alle 200 miljoonan euron tarjouksia ei kuunnella.
Ben Yedder kommentoi siirtokuvioitaan Onze Mundialin haastattelussa.
– Barcelona oli perässäni jo paljon aikaisemmin.
– Viime kesänä he ottivat yhteyttä minuun ja keräsivät minusta paljon tietoa. Sama tapahtui tänä talvena, mutta siirto ei toteutunut.
– Se osoittaa, että olen tehnyt hyvää työtä, mutta siitä huolimatta olen täysin keskittynyt Monacoon.
Ben Yedder teki kolmen kauden aikana Sevillassa 138 otteluun 70 maalia. Ranskan A-maajoukkueessa hän on esiintynyt kahdeksan kertaa ja onnistunut maalinteossa kahdesti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan