Espanjalaisvalmentaja tuohtui kotikaranteenia rikkoneiden ihmisten käytökseen – ”Lähtivät rannalle ja poistuivat Madridista”
Kuva: Getty Images
Espanjassa on parhaillaan hätätila koronaviruksen vuoksi.
Maassa asuvia ihmisiä on kielletty menemästä turhaan kaduille seuraavien viikkojen aikana ja poliisilla on lupa sakottaa kotikaranteenia rikkovia ihmisiä.
Muun muassa Madridissa osa ihmisistä ovat yrittäneet kiertää kotikaranteenia ja poistuneet kaupungista.
Rayo Vallecanon karismaattinen päävalmentaja Paco Jémez ei peittänyt pettymystään Onda Ceron haastattelussa.
– On ihmisiä, joiden käytökseen olen hyvin pettynyt. Ihmisiä on lähtenyt rannalle ja poistunut Madridista. Me espanjalaiset toimimme vasta silloin, kun kohtaamme määräyksiä ja meitä pakotetaan johonkin. Meidän ei olisi pitänyt jättää näitä asioita siihen tolaan, että luotamme ihmisten käyttävän järkeään, koska usein silloin lopputulos on kaukana hyvästä, Jémez totesi.
– Pelaajamme eivät saa poistua Madridista. Kaikki ovat kotonaan. Tämä tilanne on kaukana lomasta. Tarvitsemme uuden harjoituskauden, jotta voimme aloittaa pelaamaan otteluita myöhemmin. Tämä on vaikeampaa kuin ihmiset todellisuudessa ajattelevat. Silti jalkapallo on täysin toissijaista tällä hetkellä. Meidän on keskityttävä siihen tärkeimpään, eli ihmisten terveyteen ja sitten katsotaan, onko meillä aikaa pelata jalkapalloa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Real Madridin toppari leikataan Suomessa – lähes puoleksi vuodeksi sivuun pelikentiltä