Hollantilaisluotsilta mielenkiintoinen ehdotus Barcelonan Quique Setiénille – suosittelee Frenkie de Jongin peluuttamista topparina
Kuva: Getty Images
Frenkie de Jong siirtyi viime kesänä Ajaxista Barcelonaan noin 75 miljoonan euron siirtosummalla.
22-vuotiaan de Jongin debyyttikausi Barcelonassa on sujunut varsin kaksijakoisesti. De Jongilta on nähty loistavia esityksiä, mutta myös muutama rimanalitus. De Jong ei ole päässyt pelaamaan samanlaisessa roolissa kuin Ajaxissa ja se on näkynyt myös hollantilaisen peliesityksissä.
Legendaarisen hollantilaisluotsin Louis van Gaalin mielestä Quique Setiénin kannattaisi peluuttaa de Jongia topparina.
– De Jong kykenee puolustamaan eteenpäin oikeilla hetkillä. En ole enää Barcelonan valmentaja, mutta mielestäni Ivan Rakitic ja Arthur voivat pelata keskikentällä samalla tasolla kuin de Jong. Barcelona voisi parantaa toppariparinsa laatua pistämällä de Jongin sinne, van Gaal kaavaili TV3:lle.
Van Gaalin mielestä de Jongin olisi pitänyt siirtyä ennemminkin Juventukseen ja Matthijs de Ligtin Barcelonaan.
– Jos jonkun seuran olisi pitänyt hankkia de Ligt, olisi sen pitänyt olla Barcelona. Sergio Busquetsin vuoksi de Jongin olisi pitänyt siirtyä Juventukseen. Barcelona tarvitsee enemmän de Ligtiä kuin de Jongia.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa