RB Leipzigin päävalmentaja paljastaa: Real Madrid oli kiinnostunut – nuori manageri kieltäytyi
Saksan Bundesliigassa kolmantena olevan RB Leipzigin päävalmentaja Julian Nagelsmann on yksi jalkapallomaailman kuumimmista valmentajanimistä. Leipzig on mukana Saksan pääsarjan mestaruustaistossa, sillä se on vain pisteen sarjakärki Bayern Müncheniä perässä.
Lisäksi RB Leipzig on mukana Mestarien liigan pudotuspeleissä, joissa se kohtaa ensimmäisellä kierroksella Tottenhamin.
Nagelsmann siirtyi RB Leipzigiin viime vuonna Hoffenheimista. Päävalmentajaksi hyvin nuori, 32-vuotias Nagelsmann, on kiinnostanut kovasti myös Saksan ulkopuolella. Saksalaisvalmentaja kertoo Independentille, että muun muassa Real Madrid osoitti kiinnostuksensa vuonna 2018.
− Olin aluksi yllättynyt ja puntaroin kyllä sitä. Ajatus ei kuitenkaan tuntunut mukavalta. Haluan vielä kehittyä, eikä Real Madridissa siihen ole aikaa, Nagelsmann sanoo.
Nagelsmann perustelee päätöstään sillä, että Real Madridissa tuloksia odotetaan heti. Paineet ovat valtavat, sillä Real Madridissa pitää olla paras. Nagelsmann kokee, ettei ollut valmis ottamaan pestiä vastaan.
Hän kuitenkin lisää, että aikoo olla jonain päivänä yksi parhaista. Fanit, lehdistö ja seurapomot asettavat Madridissa kuitenkin isot standardit. Real Madridissa on pakko onnistua ja saavuttaa isoja palkintoja.
− Jos ei voita, ei voi selitellä, että on vielä nuori ja kehittyy. Jalkapallossa ei ole helppoa suunnitella uraa, sillä laji on niin arvaamaton, Nagelsmann pohtii.
Samalla Nagelsmann lisää, ettei osaa espanjaa tarpeeksi. Hän haluaa pystyä kommunikoimaan mahdollisimman hyvin, ja Madridissa odottaisi kielimuuri.
Nagelsmann ei siis kiirehdi, vaikka houkutus ryhtyä Real Madridin päävalmentajaksi oli varmasti suuri.
− Tärkeintä on ottaa oikeita askeleita, ei välttämättä suurimpia. Real Madrid olisi yksi isoimmista harppauksista. Kysyinkin itseltäni, että mitä tekisin sen jälkeen, kun olen 31-vuotiaana valmentanut Real Madridia.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Atlético Madridilla kaksi hyökkääjää kiikarissa
- Barcelonan Xavi kommentoi potkuhuhujaan
- La Ligan seuralegendan sopimuskiista sai täyskäännöksen – ”Se on minun päätökseni”
- La Liga -seuran valmentaja vaihtuu
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Relevo: Real Madrid valmis tekemään poikkeuksen sääntöön – tarjoamassa pitkää sopimusta puolustajalleen
- Relevo: Xavin tulevaisuus Barcelonan peräsimessä jälleen vaakalaudalla
- Iker Casillas kertoi kumpaa maalivahtia Real Madridin pitäisi peluuttaa Mestarien liigan finaalissa
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Real Madridin David Alaba joutui uudestaan polvileikkaukseen