Celta nousi sunnuntaina pitkästä aikaa putoamisviivan paremmalle puolelle voitettuaan Balaídosilla Sevillan 2-1.

Pione Sisto iski ottelun voittomaalin lisäajalla. Kyseessä oli Celtalle vasta kauden neljäs voitto. Celta oli edellisen kerran voittanut sarjaottelun lokakuun alussa.

Celtan ykköstähtenä tunnettu Iago Aspas kehui ottelun jälkeen Sistoa. Espanjan A-maajoukkuekärki avasi samalla hieman enemmänkin Siston sielunmaisemaa. 25-vuotias tanskalainen on edustanut Celtaa kesästä 2016 saakka.

– Hän tekee kaiken eri tavalla kuin muut tässä maailmassa. Ainoastaan puuttuu se, että hän vaihtaisi vielä pelipaikkaansa toiselle laidalle. Kyseessä on nuori pelaaja, joka on vieraassa maassa ja on melkein aina yksin.

– Pione syö eri ruokia kuin muut. Kun muut syövät aamupalaa, hän syö jo lounasta. Joskus hän ei syö mitään ennen otteluita. Tälläkin hetkellä hän syö ennen otteluita ainoastaan hedelmiä. En tiedä, mitä hänen päässään liikkuu, Aspas nauroi.

– Joskus hänen veli, joka toimii hänen agenttina, tulee moikkaamaan. Muutama vuosi sitten hänen vanhemmat tulivat käymään. Hän on huippupelaaja ja on osoittanut sen täällä. Sisto ei juhli koskaan, eikä juo mitään, kun menemme joukkueen kanssa syömään. Se on kummallista. Hän ei pelaa golfia, mutta ehkä hän pelaa sitä päänsä sisällä.