Betis-luotsi ei ymmärrä, miksei Barcelonan pelaaja saanut punaista korttia – ”Totta kai se jää kaivelemaan”
Kuva: Getty Images
Barcelona haki sunnuntai-iltana täyden pistepotin Villamarínilta voitettuaan Betisin vauhdikkaassa ottelussa lopulta maalein 3-2.
Ottelussa nähtiin viiden maalin lisäksi kaksi punaista korttia.
Tuomari José María Sánchez Martínez antoi muutaman sekunnin sisällä kaksi varoitusta Betisin Nabil Fekirille ja sevillalaisseuran ranskalaistähden ottelu päättyi siihen. Fekir rikkoi Clément Lengletiä ja ilmeisesti purnasi samassa tilanteessa itselleen toisen keltaisen kortin.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Lenglet sai niin ikään toisen varoituksensa taklattuaan Joaquínia.
Betis-luotsi Rubi oli pettynyt siihen, miten ottelun alussa keltaisen kortin saanut Sergi Roberto ei saanut toista varoitusta toisella jaksolla taklattuaan rumasti Carles Aleñáa. Roberto tuli tilanteeseen takaapäin ja taklasi Aleñáa ”saksimaisella” liikkeellä, mutta ei saanut tilanteesta keltaista korttia.
– Pitää paikkansa, että totta kai ne jäävät kaivelemaan ottelun jälkeen. Kun katsot tilanteen uudestaan, mietit, miten kyseessä ei voi olla keltaisen kortin arvoinen rike. Barcelonakin voi valittaa joistain tuomioista, mutta tuo tilanne satutti minua paljon. Barcelonan kaltaista joukkuetta vastaan miesylivoimalle pääseminen on äärimmäisen tärkeää, Rubi sanaili ottelun jälkeen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa