Poistuuko La Liga -seuran paras maalintekijä Barcelonaan siirtoikkunan ulkopuolella? – ”Emme voi tehdä sille mitään”
Kuva: Getty Images
Ángel Rodríguez pelaa parhaillaan uransa parasta kautta.
32-vuotias hyökkääjä on tehnyt Getafen paidassa 27 ottelussa jo 13 maalia, joista jopa yhdeksän on syntynyt La Ligassa, vaikka Ángel ei ole kuulunut José Bordalásin selvään ykkösavauskokoonpanoon.
Bordalásille silti elintärkeä Ángel on kyennyt ratkaisemaan Getafelle useita voittoja niin La Ligassa kuin Eurooppa-liigassakin.
Uusimpien tietojen mukaan Barcelona olisi valmis hankkimaan Ángelin Ousmane Dembélén korvaajaksi. Dembélé on todennäköisesti loppukauden sivussa ja Barcelona saa todennäköisesti erikoisluvan korvaajan hankkimiselle. Getafe ei saisi hankkia parhaalle maalintekijälleen korvaajaa.
Getafen urheilutoimenjohtajan Ángel Martínin mukaan Barcelona ei ole ottanut seuraan yhteyttä. Ángelin ulosostohinta on kymmenen miljoonaa euroa.
– Meille Ángelin lähtö olisi iso takaisku, mutta olemme valmiita hyväksymään sen tilanteen. Meille ei ole kerrottu Barcelonan kiinnostuksesta, eikä kukaan ole ottanut yhteyttä meihin. Emme voisi tehdä sille mitään. Emme saisi hankkia Ángelille korvaajaa, Martín totesi keskiviikkona lehdistötilaisuudessa, jossa seura esitteli Erick Cabacon uutena pelaajanaan.
LUE MYÖS:
- Sport: Barcelona aloittamassa jatkosopimusneuvottelut avainpelaajansa kanssa
- Sergio Busquets: Cesc Fàbregas voi valmentaa tulevaisuudessa Barcelonaa
- Espanjan MM-sankari ehdolla sekä parhaaksi että huonoimmaksi pelaajaksi maailmassa
- Iso käänne Real Madrid -pelaajan kaudessa: nyt rikkoutui Lionel Messin kuuluisa ennätys
- Real Madrid lähetti lainalle – 19-vuotiaalle lupaukselle hattutemppu Italiassa
- Kylian Mbappé diktaattorina – nyt hän puhuu
- Tappelu Real Madridin pukukopissa kohahdutti – näin José Mourinho kommentoi
- Barcelona palkitsi hyökkääjälupauksensa – enää ei tarvitse jarrutella
- La Ligan kulttipelaaja lopettaa uransa maajoukkueessa
- Nico Paz sanoi ei Real Madridille – kertoi miksi jäi Italiaan

- Deco: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Barcelonaan
- Nico Paz sanoi ei Real Madridille – kertoi miksi jäi Italiaan
- Barcelona-pomolta kylmä arvio: tämän takia Marcus Rashford sai lähtöpassit
- Ballon d’Orin voittajaehdokkaat julkaistu – Barcelona-pomo ällistyi: ”Maailmanlaajuinen skandaali”