Espanjan maajoukkuekärki palasi tehokkaasti La Ligaan – maali heti debyytissä
Espanjalle kolme maalia neljässä EM-karsintaottelussa tehnyt Paco Alcacér teki tehokkaan paluun La Ligaan. 26-vuotias kärkimies oli Villarrealin avauskokoonpanossa ja onnistui saman tien maalinteossa.
Alcacérin maali syntyi ensimmäisen jakson lisäajalla, ja ”Keltainen Sukellusvene” siirtyi sen myötä 1-0 -taukojohtoon vieraitaan Osasunaa vastaan. Osasunan toppari Aridane toi kuitenkin joukkueensa tasoihin jo toisen jakson kolmannella minuutilla.
Villarreal onnistui kuitenkin vielä kahdesti maalinteossa, ja vei pisteet maalein 3-1. Isäntien toisen maalin teki Santi Cazorlan esityöstä Ruben Peña, ja loppunumerot viimeisteli rankkarista Cazorla itse.
Arsenalissa monen vuoden loukkaantumishelvetistä kärsinyt ja lähes uransa päättämään joutunut Cazorla on todella löytänyt Villarrealissa uuden kevään, ja hätyyttelee jo uransa tehokkainta kautta. 35-vuotias Cazorla on tehnyt tällä kaudella jo kahdeksan maalia. Maaleista kuusi on syntynyt rankkarista, eikä Cazorla ole epäonnistunut pilkulta kertaakaan.
8 en 2008-09 (Villarreal)
9 en 2011-12 (Málaga)
12 en 2012-13 (Arsenal)
8 en 2019-20 (Villarreal)
Paco Alcacérin tahti Bundesliigassa hyytyi syksyn pimetessä osin loukkaantumistenkin takia, ja lopulta hän jäi Borussia Dortmundin piirustuksissa osattomaksi Erling Braut Hålandin hankinnan myötä. Maali heti Villarreal-debyytissä lupaa jatkoa ajatellen kuitenkin hyvää.
Kaksi edellistä kauttaan hän oli aloittanut Dortmundissa räjähtävästi. Tämän kauden alussa hän osui kuudessa pelissä putkeen, tehtyään kauden kaikki seitsemän maaliaan kuudessa ensimmäisessä ottelussa (mukana Saksan Supercup sekä yksi cup-ottelu). Viime kaudella Alcacérin startti Dortmundissa oli vielä parempi, sillä silloin ensimmäiseen seitsemään maaliin tarvittiin vain neljä peliä.
[readmore from=Alcacer-Paco]
Samaan aikaan pelattu Sevilla-Alavés päättyi 1-1. Alavésin johtomaalin teki Joselu, ja Sevilla tasoitti hetkeä myöhemmin Lucas Ocamposin rankkarilla.
Sevilla jatkaa La Ligassa neljäntenä, ja Villarreal nousi voittonsa myötä seitsemänneksi. Kierroksen päättää sunnuntain myöhäisottelu Barcelona-Levante.
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Espanjan pelaajayhdistys pyrkii perumaan viikonlopun sarjakierroksen
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”
- Hävettääkö, José Mourinho? Pilkattu puolustaja loukkaantui moneksi kuukaudeksi
- Jalkapalloilijan traaginen kuolema johti poliisitutkintaan
- Lähde: Traagisen törmäyksen maalivahti syvästi järkyttynyt
- Jesús de Miguel, 30, kuoli taklauksen seurauksena
- Jesús de Miguelin tila romahtanut – lisätietoa lähitunteina
- Segundan onnettomuudesta pysäyttävä tieto
- Ottelu keskeytetty Espanjassa – kammottava syy
- Barcelonan ja Real Madridin faneille ilouutinen
- Jesús de Miguel, 30, kuoli taklauksen seurauksena
- Ottelu keskeytetty Espanjassa – kammottava syy
- Segundan onnettomuudesta pysäyttävä tieto
- Lehti: Barcelona asetti puolustajalleen hintalapun – Valioliigan suurseurat kiinnostuneita
- Jesús de Miguelin tila romahtanut – lisätietoa lähitunteina
- Toimittajan kysymys yllätti Hansi Flickin: ”On kiinnostavampaa puhua tappioista…”
- José Alberto López ei sulattanut Mourinhon kommentteja murskavoiton jälkeen
- José Mourinho Racing-ottelun jälkeen: ”Pelaamme hyvin, mutta …”
- José Mourinho Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Se satuttaa minua”