Lähde: Barcelonalla varasuunnitelma tammikuun siirtoikkunaa varten
Barcelona etsii parhaillaan korvaajaa hyökkääjälleen Luis Suárezille, jonka odotetaan olevan sivussa kevääseen asti. Pahimmillaan uruguaylaisen paluu kentille saattaa venyä toukokuulle asti.
Barcaan on viime aikoina yhdistetty vahvasti Valencian hyökkääjä Rodrigo Moreno. Valencian paikallislehti Superdeporten mukaan myymiselle on kuitenkin ehto: se, että Barcelona hankkii Sportingin keskikenttäpelaajan Bruno Fernandesin, ja lainaa hänet Valenciaan paikkaamaan Rodrigon lähtöä loppukaudeksi.
Espanjalaislehti Sportin mukaan Fernandes olisi kuitenkin siirtymässä Manchester Unitediin, sillä seurat ovat päässeet jo yhteisymmärrykseen siirtosummasta.
[readmore from=Barcelona]
Italialaislehti Sky Sportin toimittaja Gianluca Di Marzion mukaan Barcelonan varasuunnitelma olisi hankkia Ajaxin hyökkäävä keskikenttäpelaaja Dušan Tadić, mikäli Rodrigon siirto ei toteudu.
Italialaistoimittajan mukaan katalonialaisseura on aloittanut neuvottelut Tadićin, 31, edustajien kanssa. Serbialainen on ollut hurjassa vireessä Hollannin Eredivisiessä tällä kaudella. Mies on tehnyt 20:ssa pelaamassaan ottelussa kahdeksan maalia, ja syöttänyt peräti 15 osumaa.
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- PSG teurasti Espanjassa, Villarreal putosi kyydistä
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Espanjan pelaajayhdistys pyrkii perumaan viikonlopun sarjakierroksen
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”
- Hävettääkö, José Mourinho? Pilkattu puolustaja loukkaantui moneksi kuukaudeksi
- Jalkapalloilijan traaginen kuolema johti poliisitutkintaan
- Lähde: Traagisen törmäyksen maalivahti syvästi järkyttynyt

- Jesús de Miguelin tila romahtanut – lisätietoa lähitunteina