Real Madridin ex-pelaaja kiistää olleensa entisen joukkuekaverinsa murhayrityksen takana: ”Heitä kiinnostaa vain lehtien myynti”
Kuva: Getty Images
Entinen Serbian maajoukkuepelaaja Darko Kovacevic joutui aiemmin tässä kuussa hyökkäyksen uhriksi. Hän oli poistumassa kotoaan, kun tuntematon henkilö nousi autostaan, alkoi ampumaan Kovacevicia kohti ja poistui paikalta (lue uutinen TÄSTÄ).
Kovacevic pelasi vuonna 2009 päättyneellä urallaan muun muassa yhdeksän vuotta Real Sociedadissa, Juventuksessa ja Laziossa.
Tapahtuman jälkeen hyökkäykseen yhdistettiin Real Madridin ja Espanjan maajoukkueen entinen pelaaja Raúl Bravo. Serbialaislehden väittämä ei välttämättä kuulostanut mahdottomalta, sillä hän nousi viime vuonna otsikoihin Operaatio Oikosista, joka oli Espanjaa ravistellut ottelumanipulaatiovyyhti (Operaatio Oikosista TÄSTÄ).
Kaksikko pelasi samaan aikaan Olympiakosissa vuosina 2007-2009.
Bravo kuitenkin kertoi Radio Marcan A Diario -ohjelmalle, että hänen yhdistäminen ampumavälikohtaukseen on valetta.
– Serbialaislehti uutisoi siitä ja minä olin järkyttynyt, koska sen mukaan minä olin tilannut Kovacevicin murhan, Bravo sanoi.
– Heitä kiinnostaa vain lehtien myynti ja tuollainen väite myy lehtiä. Se on hullu väite ja täysin keksittyä.
– Tiesin, että Darko tulisi nauramaan, kun hän näkee uutisen. Hän soitti minulle kaksi päivää tapahtuneen jälkeen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”