Barcelonan entinen puolustaja palaamassa La Ligaan – jo kuudes seura Espanjassa
Kuva: Getty Images
Kevätkauden 2019 Barcelonassa viettänyt keskuspuolustaja Jeison Murillo on tekemässä paluuta La Ligaan. 27-vuotias kolumbialainen siirtyi viime kesänä lainalle Serie A:n Sampdoriaan, mutta palaa Sportin saamien tietojen mukaan nyt Espanjaan, ja tällä kertaa Celta Vigon joukkueeseen. Murillon pelaajaoikeudet omistaa edelleen Valencia.
Celta hankkii Murillon aluksi loppukauden pituiselle lainalle. Lainaan sisältyy kuitenkin 15 miljoonan euron osto-optio, jos Celta on näkemästään vakuuttunut.
Celta Vigosta on tulossa Kolumbian maajoukkuepelaajalle jo kuudes seura Espanjassa. Murillo pelasi vuosina 2011-2012 Cádizissa, vuosina 2012-2013 Las Palmasissa, vuosina 2013-2015 Granadassa, vuosina 2017-2018 Valenciassa ja viime keväänä siis Barcelonassa.
Barcelonassa Murillon minuutit olivat tiukassa, sillä hän sai pelata vain neljässä ottelussa. Hänestä tuli kuitenkin erikoisesti Espanjan viime jalkapallokauden ainoa tuplamestari. Murillo sai tuulettaa Barcelonassa La Ligan voittoa, mutta virallisiin tilastoihin hän jäi lisäksi cup-mestariksi, koska ehti pelata Copa del Reytä Valencian riveissä ennen siirtoaan Barcelonaan.
[readmore from=Murillo-Jeison]
Sampdoriassa Murillo oli aluksi selkeä avauskokoonpanon pelaaja, mutta kauden edetessä minuutit ovat vähentyneet. Kaikkiaan tilastoihin on tullut tällä kaudella kymmenen Serie A -ottelua.
Murillo on Celta Vigon ensimmäinen tammikuuhankinta, muttei välttämättä viimeinen. Valmentaja Óscar García etsii joukkueeseen myös puolustavaa keskikenttäpelaajaa sekä laitahyökkääjää.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista