Yksi pääsarjaseura ulos Copa del Reystä, 4. tason seura lähellä jättipaukkua – näin Espanjan Cupia jatketaan
Kuva: Getty Images
Espanjan Copa del Reyn toinen varsinainen kierros pelattiin kuluvana viikonloppuna. 28 otteluparissa pelasi yhteensä 15 La Liga -joukkuetta. Kaikkiaan 16 pääsarjaryhmää aloitti cup-taipaleensa jo joulukuussa pelatulla ensimmäisellä kierroksella, ja Alavésin kohdalla ensikierros merkitsi samalla myös viimeistä.
Neljä Supercopan joukkuetta Barcelona, Valencia, Atlético Madrid ja Real Madrid puolestaan liittyvät mukaan vasta kolmannella kierroksella.
Tällä kierroksella La Ligan joukkueista cup-menestykselle sai heittää hyvästit mallikkaasti sarjassa ja Eurooppa-liigassa suoriutunut Getafe. Getafe taipui Segunda B:n Badalonalle 0-2 molempien maalien tultua vasta 84. peliminuutin jälkeen.
Lauantai-ilta oli Getafelle muutenkin synkkä, sillä se menetti avausjaksolla loistavaa kautta pelanneen hyökkääjänsä Ángel Rodríguezin vaihtopenkille. Ángel näytti loukanneen pohjettaan, mutta vamman vakavuudesta ei ole vielä varmuutta. Lisäksi keskikenttäpelaaja David Timor ajettiin suihkuun jo puolen tunnin kohdalla.
Sunnuntai-iltana shown oli varastaa neljännellä sarjaportaalla Tercerassa pelaava Real Jaén CF. Juuri Jaén oli pudottanut avauskierroksella Alavésin, ja tänään alasarjaseura oli erittäin lähellä jatkaa sankaritekojaan. Jaén pakotti La Liga -seura Levanten aina rankkarikisaan asti, ja pääsi yrittämään jo toisen pääsarjaseuran pudottamista. Levante kuitenkin onnistui pilkulta 100-prosenttisesti, ja eteni cupissa 32 parhaan joukkoon.
Como habitante de la provincia de #Jaen que soy, me siento muy orgulloso de que un club como el @RealJaenCF haya eliminado al @Alaves y haya puesto contra las cuerdas al @LevanteUD .
Final del Partido.
Pasa el @LevanteUD, enhorabuena!
VOLVEREMOS MÁS FUERTE QUE NUNCA, ORGULLOSOS DE NUESTROS JUGADORES.
#NosQuedaMuchoQueVivir
#HalaJaen

Pasa el @LevanteUD, enhorabuena!
VOLVEREMOS MÁS FUERTE QUE NUNCA, ORGULLOSOS DE NUESTROS JUGADORES.
#NosQuedaMuchoQueVivir
#HalaJaen
Copa del Reyn 2. kierroksen tulokset (jatkajat lihavoitu):
Zamora-Mallorca 0-1 Gimnástic-Real Zaragoza 1-3 UCAM Murcia-Mirandés 2-3 ja. Haro-Osasuna 1-2 Murcia-Leganés 0-4 Portugalete-Real Betis 0-3 Ebro-Ponferradina 1-0 ja. Ibiza-Albacete 1-1, 5-3rp. Rayo Majadahonda-Tenerife 1-1, 2-4rp. Yeclano-Elche 1-2 Badajoz-Las Palmas 2-1 Sestao River-Athletic Bilbao 0-4 Badalona-Getafe 2-0 Cultural Leonesa-Huesca 2-1 Recreativo-Fuenlabrada 0-0, 5-4rp. Cartagena-Girona 2-4 ja. UD Logroñes-Cádiz 1-1, 4-2rp. Tamaraceite-Granada 0-1 Marbella-Real Valladolid 1-1, 1-4rp. Orihuela-Villarreal 1-2 ja. Escobedo-Sevilla 0-5 Cacereño-Eibar 1-2 San Sebástian de los Reyes-Espanyol 0-2 Unionistas-Deportivo La Coruña 1-1, 8-7rp. Ceuta-Real Sociedad 0-4 Jaén-Levante 1-1, 4-5rp. Mérida-Celta Vigo 1-4 Barakaldo-Rayo Vallecano 0-2 Kun kolmannelle kierrokselle tulevat mukaan myös neljä Supercopa-joukkuetta, on cupissa mukana nyt 32 joukkuetta. Näistä 18 pelaa La Ligassa, kuusi toisella sarjaportaalla Segundassa ja kahdeksan kolmannella tasolla Segunda B:ssä. Jaénin uroteko jäi karvan vaille vajaaksi, ja niinpä Tercerasta ei enää joukkueita mukana ole.
Clasificados para los 1/16 final de la Copa del Rey:
18 equipos de Primera: todos menos Alavés y Getafe.
6 de Segunda A: Zaragoza, Mirandés, Tenerife, Elche, Girona y Rayo.
8 de Segunda B: Ebro, Ibiza, @CDBadajoz, Badalona, Cultural, Recreativo, Logroñés y Unionistas.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa