Ballon d’Or-voittaja Luka Modric pelaa Real Madridissa kahdeksatta kauttaan, mutta kovin pitkään ei kroatialaisen keskikenttäpelaajan ura seurassa enää jatku. 34-vuotiaan Modricin sopimus ulottuu kesään 2021, eikä jatkopahvia välttämättä edes tarjota. Voikin olla, että Real luopuu Modricista jo tulevana kesänä siirtokorvauksen saadakseen.

Arvostettu The Athletic spekuloikin nyt, voisiko Modricin tuleva seura löytyä Pohjois-Amerikan MLS-liigasta. Pääkaupungin ylpeys DC United joutui luopumaan keulakuvastaan Wayne Rooneyn palattua Englantiin, ja kukapa voisi olla parempi tätä aukkoa paikkaamaan kuin Modric.

Lehden mukaan monet sen lähteet ovat vahvistaneet DC Unitedin kiinnostuksen Modricia kohtaan. The Athletic uskoo, että siirto voisi tapahtua jo tulevana kesänä.

Fede Valverden väkivahva kausi on siirtänyt Modricin aika ajoin myös vaihtopenkille. Vaikka konkari onkin kentällä useimmiten onnistunut, helpottaa nuoren uruguyalaisen läpimurto Modricista luopumista Real Madridin kannalta.

DC Unitedin johtoportaan kerrotaan tavanneen Modricin edustajia ensimmäisen kerran viime syksynä, Unitedin edellisen kauden päätyttyä. Yhteyttä on pidetty sen jälkeenkin, ja Modricin on kerrottu suhtautuneen mahdolliseen siirtoon myötämielisesti.

[readmore from=Modric-Luka]

– Hän on keskustellut siitä perheensä kanssa ja on ajatuksesta innostunut, eräs The Athleticin lainaamista lähteistä mainitsi.

The Athletic arvelee Modricin vuosipalkan nousevan MLS:ssä 4,5-5,4 miljoonan euron haarukkaan. Myös siirtokorvaus pitäisi kaiketi maksaa, ellei sitten Real Madrid suostuisi uskollisen palvelijansa sopimusta purkamaan.