Real Madridin puolustajan lainapesti päättymässä ennenaikaisesti – pääsi viimeksi kentälle lokakuussa
Kuva: Getty Images
Real Madridin toppari Jesús Vallejon lainapesti englantilaisessa Wolverhamptonissa on päättymässä ennenaikaisesti.
Vallejo, 22, siirtyi Wolvesiin viime kesänä vuoden lainasopimuksella, mutta hän on saanut tällä kaudella peliaikaa vain seitsemässä ottelussa, yhteensä reilun 600 minuutin verran. Hän on viimeksi päässyt kentälle lokakuussa.
Real Madridin ja Vallejon välistä sopimusta on jäljellä vielä 18 kuukautta. Sky Sports uskoo, että hänet lainataan vielä johonkin toiseen seuraan ennen tammikuun päättymistä. Aiemmin Vallejo on lainattu Madridista myös kasvattajaseuraansa Real Zaragozaan sekä saksalaiseen Eintracht Frankfurtiin. Madridilaisten edustusjoukkueessa hän on esiintynyt 19 kertaa.
– Hän on luultavasti lähdössä, koska hän haluaa pelata. Hän on nuori ja lahjakas pelaaja, jonka hankimme tänne suurin odotuksin, mutta asiat eivät ole sujuneet, kommentoi Wolverhamptonin päävalmentaja Nuno Espírito Santo.
– Joten hänen on aika lähteä ja etsiä seura, jossa hän pääsee pelaamaan ja jatkamaan kehittymistä, koska hän on selkeästi lahjakas pelaaja.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta