La Liga -seurojen TV-korvaukset julki – kuilu isojen ja pienten välillä kapenemaan päin

La Liga julkaisi joulukuussa jälleen listauksen siitä, miten TV-oikeuksista maksettavat rahat on jaettu eri seurojen kesken kaudella 2018-2019. Tilasto osoitti, että kuilu sarjan suurseurojen ja pienempien välillä on kapenemaan päin.
Kun vielä kaudella 2014-2015 rahakkaimmat seurat nettosivat televisioinnista yhdeksän kertaa enemmän kuin vähiten ansainnut seura, oli ero supistunut nyt lähes kahdella kolmanneksella. Nyt eniten ansainnut seura, FC Barcelona sai TV-korvauksia enää 3,5 kertaa enemmän kuin vähiten ansainnut ja sarjasta oudonnut Huesca.
Tilanne ei näillä näkymin tule ainakaan epätasa-arvoisempaan suuntaan jatkossakaan muuttumaan, sillä tuloerojen kaventuminen on vuonna 2015 määritellyn lain seurausta. Sen mukaan keskitetyssä myynnissä eniten ansaitseva seura saakin ansaita korkeintaan 3,5 kertaa enemmän kuin vähiten tienaava.
– Tämän jaon tuloksena seurojen talous on kestävämmällä pohjalla, ja kilpailu on tasaisempi sekä kilpailukykyisempi. Laki määritteli tämän rajan ja se toteutuukin tulojen kasvettua, La Ligan operaatiopäällikkö José Guerra muotoili Copen uutisen mukaan.
Toisella sarjatasolla Segundassa eniten TV-tuloja ansaitseva seura nettoaa vain 1,9 kertaa enemmän kuin vähiten tienaava.
Kaikkiaan La Liga sai viime kaudella kansallisilta ja kansainvälisiltä TV-toimijoilta yhteensä muhkeat 1,87 miljardin tulot. Kun niistä vähennetään sopimus- ja markkinointikulut sekä La Ligan oma, mahdollisesti jopa 10 prosentin osuus, jää seuroille jaettavaksi 1,58 miljardia euroa TV-rahaa.
Tuosta summasta pääsarjaseuroille jaetaan 90 prosentin kakku (1,42 miljardia euroa). Puolet siitä osuudesta jaetaan tasan kaikkien 20 seuran kesken, neljäsosa jaetaan viimeisten viiden kauden urheilullisen menestyksen perusteella, viimeisiä kausia painottaen, ja viimeinen neljännes ”sosiaalisen merkityksen” mukaan. Tästä osuudesta kolmaosa perustuu seuran omaan kausikorttien ja yksittäislippujen myyntiin ja kaksi kolmasosaa TV-katsojalukuihin.
[readmore from=TV-oikeudet]
Tällä laskutoimituksella päästiin lopputulemaan, joka takasi Barcelonalle kaudelta 2018-2019 kaikkiaan 166,5 miljoonan TV-tulot. Real Madrid sai TV-tuloja 155,3 miljoonaa euroa ja tilaston kolmonen Atlético Madrid 119,2 miljoonaa euroa. Hännänhuippu Huescan osuus oli 44,2 miljoonaa.
José Guerra huomautti samassa yhteydessä, että lähivuosina TV-tulot saattavat laskea hieman. Tämä johtuu ennen kaikkea La Ligan päätöksestä lopettaa otteluiden pelaaminen maanantaisin. Ratkaisu tehtiin ennen muuta kannattajien painokkaasta toiveesta, jota myös seurat kuuntelivat. Päätöksellä uskotaan olevan vaikutusta tulevien TV-sopimusten arvoihin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi