Seuraikoni suosittelee Real Madridille Harry Kanea – ”Vaikka hän maksaisi 200 miljoonaa”

Real Madrid pelaa nyt toista perättäistä kauttaan ilman Cristiano Ronaldoa. Portugalilaisen lähtö Juventukseen katkaisi Realin mestaruusputken Mestarien liigassa ja jätti joukkueeseen huomattavan maalityhjiön. Ronaldoa ei noin vain voi kukaan korvata, mutta eipä oikein tosissaan taidettu heti yrittääkään.
Seuraikoni Hugo Sánchez on vahvasti sitä mieltä, ettei vieläkään ole liian myöhäistä. 61-vuotias meksikolainen uskoo vankasti, että Real Madridin olisi syytä lähteä hyökkääjämarkkinoille. Oman suosikkinsakin Sánchez Marcalle paljasti.
– Minä olen sitä mieltä, että Realilla pitäisi aina olla kaksi joukkuetta, ja siksi myös kaksi pätevää ”ysiä”. Etenkin Cristianon lähdön jälkeen, Sánchez sanoi haastattelussa.
– (Karim) Benzemalle ei vieläkään ole tuuraajaa. Vastatakseni kysymykseen, olen tarkkaillut jo pitkään Harry Kanea.
– Minä hankkisin Kanen, vaikka hän maksaisi 200 miljoonaa euroa. Cristianokin oli kallis hankinta ja katsokaa, millaisia tuloksia siitä saatiin. (Seurapomo) Florentinon (Pérez) ja hänen taikansa tuntien, hän keksii kyllä jotain sen tarpeen tyydyttämiseksi, vaikka Bernabéun remontti saattaakin viedä hänen hankintabudjettinsa, takavuosien maalitykki jatkoi.
Real Madrid hankki viime kesänä serbialaisen Luka Jovicin. Joulun alla 22 vuotta täyttänyt Jovic on tehnyt Realille 14 ottelussa vain yhden maalin, eikä Sánchezin mielestä ole vielä oikeassa paikassa.
– Luulen, ettei Jovic ole huono hankinta tulevaisuutta ajatellen. Madrid tarvitsisi kuitenkin parhaat hyökkääjät heti eikä vasta huomenna. Ja minä luulen, että Kane on yksi parhaista juuri nyt. Tässä ja nyt.
– Jalkapallossa on vaikeinta maalinteko. Voi käyttää 300 miljoonaa kuuteen tai seitsemään pelaajaan, joista kukaan ei kuitenkaan takaa maaleja. Siksi minä maksaisin 200 miljoonaa Kanen kaltaisesta ”ysistä”. Ehdottomasti. Mikään ei auta voittamaan otteluita ja mestaruuksia niin hyvin kuin hyvä maalintekijä, Sánchez jatkaa.
[readmore from=Real-Madrid]
Real Madrid on pelannut kaksi 0-0 -tasapeliä peräkkäin. Kenties vieläkin huolestuttavampaa on, ettei joukkue ole tehnyt maalia vapaapotkusta vuoteen. Sánchezilla on tähänkin pulmaan ratkaisuehdotus.
– Minua kiinnostaisi tietää, kuinka monta pelaajaa jää treenien jälkeen harjoittelemaan vapareita. En tiedä. Olen varma, että esimerkiksi (Lionel) Messi jää. Hän on parantanut (vapareitaan) paljon ja harjoittelee niitä. Minäkin tavoittelin urani aikana täydellisyyttä.
Hugo Sánchez pelasi Real Madridissa seitsemän kautta vuosina 1985-1992, siirryttyään seuraan naapuri-Atléticon riveistä. Realissa Sánchez voitti viidesti La Ligan ja neljä kertaa sarjan maalikuninkuuden. Häntä pidetään yleisesti Meksikon kaikkien aikojen jalkapalloilijana.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi