Mundo Deportivo: Barcelonan legenda hylkäsi kolme tarjousta MLS:stä
Kuva: Getty Images
Barcelonan legendaarisella keskikenttäpelaajalla Andrés Iniestalla riittää kysyntää 35 vuoden iästään huolimatta. Nykyisin Japanin liigassa Vissel Koben riveissä pelaava konkari on saanut viime aikoina mielenkiintoisia tarjouksia, kertoo Mundo Deportivo.
Jo aiemmin kävi ilmi, että yksi Iniestan riveihinsä haluava joukkue on argentiinalainen Estudiantes, jonka puheenjohtajana toimii itse argentiinalainen Juan Sebastían Verón, joka aloitti seurassa uransa ja pelasi sen jälkeen Manchester Unitedin, Chelsean ja Interin kaltaisissa suurseuroissa ennen paluutaan seuraan.
Estudiantes ei olisi Iniestalle tuiki tuntematon ympäristö, sillä jo aiemmin seura hankki riveihinsä Javier Mascheranon, joka pelasi Iniestan kanssa Barcelonassa kahdeksan vuoden ajan.
Argentiinalaisseurassa pelaa myös toinen Iniestan entinen pelitoveri Gabriel Milito, joka edusti Barcaa vuosina 2007-2011.
Sen lisäksi kolme Yhdysvaltojen MLS-liigassa pelaavaa joukkuetta on tehnyt Mundon mukaan Iniestalle tarjoukset, jotka espanjalaisikoni on kuitenkin hylännyt. Yli kaksi vuosikymmentä Barcelonan paidassa pelannut Iniesta on viitannut kintaalla Los Angeles Galaxylle, Montreal Soundersille ja Inter Miamille.
Iniesta on tehnyt Mundon mukaan selväksi, että aikoo pelata Visselissä sopimuksensa loppuun asti. Espanjan entisen maajoukkuemiehen nykyinen diili ulottuu tammikuun 2021 loppuun saakka.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-katastrofi katkaisi kamelin selän: Villarrealin avainpelaaja rajasi itsensä ulos maajoukkueesta
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa