Pieni tilastokummajainen – La Liga -nousijan ottelut todellisia rankkariautomaatteja

Celta Cigo on vielä 17. ottelukierroksen jälkeenkin putoamisviivan alla La Ligassa. Celta kohtasi sunnuntaina kotikentällään sarjanousija Mallorcan, ja sai hallinnastaan huolimatta tyytyä tasapeliin. Pistejaon katkeruutta lisää se, että viimeisen reilun varttitunnin Celta pelasi yhden miehen ylivoimalla puolustaja Antonio Raillon jouduttua toisen varoituken myötä suihkuun.
Celta johti ottelua kahteen otteeseen, mutta vierasjoukkue nousi molemmilla kerroilla tasoihin. Vielä lisäajan viidennellä minuutilla Celta-ikoni, joukkueensa toisen maalin rankkarista tehnyt Iago Aspas kokeili komealla vedolla voittomaalin tekoa, mutta Mallorcan maalivahti Manolo Reina venyi hienoon torjuntaan.
Ottelun jonkinlaisena erikoisuutena voisi pitää kahta rankkarimaalia, mutta ne ovat olleet Mallorcan peleissä niin tavallisia, että erikoisuus alkaa olla mennyttä kalua. Mallorca nimittäin johtaa sekä saatujen rankkarien että sitä vastaan tuomittujen rankkarien tilastoa tämän kauden La Ligassa. Mallorca on saanut 17 kierroksen aikana yhteensä seitsemän pilkkua ja sitä vastaan on tuomittu yhdeksän rankkaria. Käytännössä siis lähestulkoon yksi per peli.
Equipo con más penaltis a favor en esta Liga: Mallorca (7).
Equipo con más penaltis en contra en esta Liga: Mallorca (9).
Jos syyskierroksen kahdella jäljellä olevalla kierroksella Mallorcaa vastaan tuomitaan yksi rankkari, sivuaa se jo La Ligan kaikkien aikojen ennätystä kauden alkupuolikkaan rankkareissa.
10 Lleida en 1950-51
10 Sabadell en 1987-88
10 Barça en 1989-90
9 Mallorca en 2019-20
Celta Vigo on koko La Ligassa kalenterivuoden heikoin joukkue vuonna 2019. Se on sarjassa nyt sijalla 18, pisteen ja sijan Mallorcaa perässä. Mallorcalle vieraspiste oli koko kauden ensimmäinen.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- SER: Barcelona ja Wojciech Szczęsny lähellä yhteisymmärrystä jatkosopimuksesta
- Lamine Yamal ei pelkää Real Madridia: ”Jos uskot, ettet ole ennakkosuosikki…”
- Álvaro Morata kokee tehneensä virheen viime kesänä: ”Jos saisin nyt päättää…”
- Wojciech Szczęsny tekee pian päätöksen tulevaisuudestaan: ”Täällä pelaaminen on upeaa”
- Xavi kertoi suunnitelmistaan: ”Miksen voisi mennä maajoukkueeseenkin…”
- Barcelonan rästiottelun uusi ajankohta selvillä – seura aikoo valittaa
- Barcelonalle surkeita uutisia – luottopelaaja sai polvivamman
- Atlético-legenda Gabi saamassa mielenkiintoisen valmennuspestin
- Relevo: Antoine Griezmann kiinnostunut siirtymään MLS:ään – neuvottelut pitkällä
- Atletico Madrid suli taas – Barcelonalta uskomaton nousu voittoon
- Lamine Yamal ei pelkää Real Madridia: ”Jos uskot, ettet ole ennakkosuosikki…”
- Álvaro Morata kokee tehneensä virheen viime kesänä: ”Jos saisin nyt päättää…”
- Xavi kertoi suunnitelmistaan: ”Miksen voisi mennä maajoukkueeseenkin…”
- SER: Barcelona ja Wojciech Szczęsny lähellä yhteisymmärrystä jatkosopimuksesta
- Wojciech Szczęsny tekee pian päätöksen tulevaisuudestaan: ”Täällä pelaaminen on upeaa”
- Barcelonan rästiottelun uusi ajankohta selvillä – seura aikoo valittaa
- Barcelonalle surkeita uutisia – luottopelaaja sai polvivamman
- La Liga -pomo iski takaisin Carlo Ancelottille – irvailee julkisesti Real Madridin valmentajalle
- Carlo Ancelottilta uusi uhkaus La Ligalle: ”Tämä on viimeinen kerta”
- Diego Simeone on yhä raivon vallassa – myönsi asian ennen jättipeliä Barcelonaa vastaan