La Liga -nousijan luottomiehen kausi ohi – ”Pakko lähteä pelaajamarkkinoille”
Kuva: Getty Images
Granada on ollut erittäin pirteä sarjanousija – siitä lienee lähes jokainen yhtä mieltä. Se on 16 pelatun kierroksen jälkeen sarjassa yhdeksäntenä, eikä matkaa Mestarien liigaan oikeuttavaan nelossijaan ole kuin kolme pistettä.
Loukkaantumiset ovat kuitenkin piinanneet Granadaa pahoin, ja tämä viikko toi kenties pahimman takaiskun. Lääketieteellisissä tutkimuksissa selvisi, että laitapuolustaja Quinin vasemman polven ristisiteet ovat vaurioituneet. 30-vuotias konkari ei enää tällä kaudella pelaa.
Quini oli jo syys-lokakuussa kuusi kierrosta sivussa polvivamman vuoksi. Lauantain Alavés-ottelussa tullut tärsky oli kuitenkin paljon vakavampi. Quini poistui avausjaksolla kentältä pystymättä varaamaan jalalleen lainkaan painoa.
Quini tullaan leikkaamaan lähiviikkojen aikana, ja edessä on arviolta seitsemän kuukauden toipilasjakso. Menetys on suuri, sillä terveenä ollessaan Quini on ollut lähes aina Granadan avauskokoonpanossa – milloin vasempana ja milloin oikeana laitapuolustajana.
[readmore from=Granada]
Granadan johtoportaaseen kuuluva Antonio Monterrubio myönsi Marcalle, että seuran on käytännössä pakko sännätä siirtomarkkinoille, kunhan ikkuna tammikuussa aukeaa.
– Meillä on uusia vaihtoehtoja. Resurssimme ovat rajalliset, mutta silti riittävät, jotta voimme tehdä talven siirtomarkkinoilla jotain. Emme ole tehneet päätöksiä, mutta meidän on periaatteessa pakko tehdä jotain loukkaantumistilanteen vuoksi, Monterrubio totesi.
LUE MYÖS:
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin