Nuorten MM-kisojen sankarin seurajoukkueura polkee paikallaan – Real Madrid pohtii lainapestin katkaisemista
Kuva: Getty Images
Elämä hymyili viime kesänä 20-vuotiaalle ukrainalaismaalivahdille Andriy Luninille. Ukraina voitti lähes sensaatiomaisesti alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden, ja Lunin valittiin kisojen parhaaksi maalivahdiksi.
Lunin on myös vallannut hiljalleen jalansijaa myös Ukrainan A-maajoukkueessa, ja on vahvasti ehdolla myös ensi kesän EM-joukkueeseen. Seurajoukkueura polkee kuitenkin pahasti paikoillaan.
Real Madrid hankki Luninin kesällä 2018 Zorya Luhanskista. Kuten tiedetään, on Los Blancosissa pelannut maailman eliittivahdit Thibaut Courtois ja Keylor Navas, joten on loogista, että lupaavakaan torjuja ei hevillä peliaikaa Realissa saa. Siksi Lunin onkin lainattu sekä viime kaudella että tällä sesongilla La Liga -kilpailijoiden riveihin. Silti sekä Luninin että Realin odotusarvo lainapestejä kohtaan lienee ollut paljon nähtyä korkeammalla.
Viime kauden lainaseurassaan Leganésissa Lunin sai pelata koko kauden aikana seitsemän ottelua, joista viisi La Ligassa. Tällä kaudella tilanne on ollut vielä surkeampi. Lunin lainattiin kesällä Real Valladolidiin, mutta hän on istunut vaihtopenkillä kauden jokaisessa ottelussa.
AS:n mukaan Real Madrid harkitseekin nyt vakavasti lainasopimuksen päättämistä ennen aikojaan, jotta Luninille voitaisiin etsiä tammikuussa uusi lainaseura. Lainapestissä ei tiettävästi ole mitään purkupykälää, mutta Valladolidin ei uskota asettuvan poikkiteloin, jos Real tähän ratkaisuun päätyy. Suhteet suurseuraan halutaan pitää hyvinä tulevaisuuden lainojen varalta.
[readmore from=Lunin-Andri]
Samanlainen ratkaisu on harkinnassa myös Javi Sánchezin kohdalla. Toppari on niin ikään lainattu täksi kaudeksi Valladolidiin, mutta hänkään ei ole pelannut vielä minuuttiakaan. Realin ratkaisu kummankin kohdalla riippuu siitä, löytyykö kummallekin peliaikaa lupaava uusi lainaseura.
Real Madridin kolmas Valladolidiin lainaama pelaaja, 22-vuotias Jorge de Frutos saanee jatkaa Valladolidissa kauden loppuun saakka. Laitalinkki ei myöskään kuulu vakioavaajiin, mutta on osoittanut lupaavia otteita vaihdosta kentälle päästyään.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Sociedad voitti Copa del Reyn!
- Real Madridin pelaaja sairaalaan – on menettänyt kuusi kiloa
- Lähteet: Barcelona voi kohta kaivaa naftaliinista melkoisia yllätysnimiä
- Barcelona tehnyt valintansa Marcus Rashfordin ja João Cancelon välillä
- Toni Kroos: Barcelona ei tule voittamaan Mestarien liigaa nykyisellä pelitavallaan
- Álvaro Arbeloan ja tähtipelaajan välit poikki – Real Madrid valmis myymään pelaajan
- El Mundo: Real Madrid etsii uutta päävalmentajaa
- Kylian Mbappélta kova lupaus Real Madridin kriisin keskellä
- MD: Barcelona teki päätöksen Hansi Flickin tulevaisuudesta
- Iso juonenkäänne – Álvaro Arbeloan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Álvaro Arbeloan ja tähtipelaajan välit poikki – Real Madrid valmis myymään pelaajan
- Barcelona tehnyt valintansa Marcus Rashfordin ja João Cancelon välillä
- Toni Kroos: Barcelona ei tule voittamaan Mestarien liigaa nykyisellä pelitavallaan
- MD: Barcelona teki päätöksen Hansi Flickin tulevaisuudesta
- Lähteet: Barcelona voi kohta kaivaa naftaliinista melkoisia yllätysnimiä
- Mestarien liigan tappio oli viimeinen niitti – Real Madrid on tekemässä kovan ratkaisun
- Kylian Mbappélta kova lupaus Real Madridin kriisin keskellä
- Real Madridin pelaaja sairaalaan – on menettänyt kuusi kiloa
- El Mundo: Real Madrid etsii uutta päävalmentajaa
- Bayern-pelaajalta suorat sanat Antonio Rüdigerille: ”Täysin hyväksymätöntä”