Atléticon hyökkääjäpulaan luvassa helpotusta? Huippulupauksen pitkä toipilasjakso on ohi
Kuva: Getty Images
19-vuotias Borja Garcés teki viime kaudella satumaisen debyytin Atlético Madridin edustusjoukkueessa, kun hän onnistui maalinteossa heti ensimmäisessä La Liga -ottelussaan. Garcés oli kuitenkin viime kaudella Atléticon reservijoukkueen pelaaja, mutta tulevaisuus näytti valoisalta.
Näkymän kuitenkin himmenivät maaliskuun lopussa, kun Garcésin oikean polven ristisiteet vaurioituivat. Nuori mies leikattiin 2. huhtikuuta, ja edessä oli pitkä toipumisjakso.
Nyt, kahdeksan kuukautta myöhemmin Garcés on palannut kentille. Hän pelasi keskiviikkoiltana reilut puoli tuntia Atléticon B-joukkueessa Real Oviedon B-joukkuetta vastaan. Kotijoukkue Oviedo voitti pelin 3-2 ja esti siten Atléticon nousun sarjan ykköspaikalle.
Garcésin paluu sujui joka tapauksessa onnellisissa merkeissä, sillä hän näytti tehneen lisäajalla Atléticon 2-3 -kavennusmaalin. Osuma merkattiin kuitenkin lopulta Oviedo-puolustajan omaksi maaliksi. Lisäksi Garcés sai yhden varoituksen.
Garcés on jo osallistunut Atléticon ykkösjoukkueenkin harjoituksiin, ja kenties Diego Simeone näkee hänelle lähitulevaisuudessa käyttöä. Viime kaudella Garcés oli usein Atléticon vaihtopenkillä La Ligassa, vaikka minuutit jäivätkin Eibar-pelissä saatuihin 19 minuuttiin. Atléticon reservijoukkueelle Garcés teki viime kaudella neljä maalia.
Atléticolla on periaatteessa tällä hetkellä käytettävissään vain yksi puhdas kärkimies, Álvaro Morata. Diego Costa on sivussa arviolta helmikuun lopulle välilevytyrän vuoksi, eikä kesähankinta Ivan Saponjiciin ole luotettu vielä minuutinkaan vertaa. Reservijoukkueen Darío Poveda on pelannut seitsemän minuuttia.
[readmore from=Garces-Borja]
Punavalkoiset aikovat luultavasti tehdä hyökkääjähankinnan tammikuussa, mutta jos Borja Garcés esittää pirteitä otteita, nostettaneen hänet kenties jo piankin edustusjoukkueeseen kilpailua luomaan ja leveyttä tuomaan.
Garcésin ohella tositoimiin palasi vajaa kaksi viikkoa sitten 18-vuotias Sergio Camello. Kakkosjoukkueen nuori hyökkääjä teki avausmaalinsa La Ligan päätöskierroksella viime keväänä Levantea vastaan, ja lienee myös Simeonen tutkan alla. Camellon sairausloma oli kestänyt kolme kuukautta.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert