Atlético Madrid haluaa uuden hyökkääjän tammikuussa – katseet käännetty Pariisiin
Kuva: Getty Images
16 maalia 15 pelatussa sarjapelissä kertoo Atlético Madridin alkukaudesta karua kieltä. Atlético kärsii pahemmista maalintekovaikeuksista kuin miesmuistiin.
Álvaro Morata on tehnyt La Ligassa viisi maalia, mutta kukaan muu ei ole pystynyt useampaan kuin kahteen. Kaiken kukkuraksi yksi kahden maalin miehistä, Diego Costa, kärsii välilevytyrästä ja on sivussa pitkälle kevääseen. Myönnettiinpä sitä tai ei, on Atlético-leirissä Antoine Griezmannin tehokkuutta ikävä.
AS pitääkin selvänä, että Atlético tulee hankkimaan uuden kärkimiehen tammikuussa. Lehden mukaan päätös on jo tehty.
Valmentaja Diego Simeonella on mielessään jo selkeä ykkösehdokas. Simeonen toive olisi PSG:n Edinson Cavani, 32. Uruguaylainen on pelannut PSG:ssä kuusi vahvaa kautta, mutta seitsemännellä rooli on pudonnut selkeästi.
Mestarien liigassa Cavani on pelannut vain 18 minuuttia, ja seitsemässä Ligue 1 -pelissään hän on ollut avauksessa kolmesti. Maaleja Cavani on tehnyt kaksi. Osan niukasta peliajasta selittää lonkkavammakin, mutta toivuttuaan Cavani löysi itsensä vaihtopenkiltä, sillä Mauro Icardi on onnistunut Kylian Mbappén tutkaparina hienosti.
Cavanin sopimus umpeutuu ensi kesänä, joten kovin suurta siirtokorvausta ei varmaankaan tarvitsisi pulittaa. Kilpailua miehestä tosin on, sillä myös LA Galaxy haluaa Cavanin Zlatan Ibrahimovicin saappaisiin.
Aiemmin Atléticon on kerrottu olevan kiinnostunut myös Valencian Rodrigosta, mutta nuo suunnitelmat tuntuvat jääneen historiaan. Rodrigo on tehnyt syksyn aikana vain kaksi maalia, eikä Atléticossa olla miehestä tarpeeksi vakuuttuneita.
[readmore from=Atletico-Madrid]
Jotta Cavani saataisiin Madridiin, pitäisi Atléticon ensin keventää palkkakuormitustaan muilta osin. Todennäköisesti Atlético yrittää löytää Thomas Lemarille uuden seuran. Toinen vaihtoehto on luopua Marcos Llorentesta ja jostain toisesta pelaajasta.
Atlético halunnee uuden hyökkääjän myös tulevana kesänä, tulevaisuuttakin ajatellen. AS:n mukaan myös Atlético Madrid on liittymässä kisaan Borussia Dortmundin Jadon Sanchosta lähes kaikkien Euroopan huippuseurojen tavoin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan