Barcelonan huippulupaukseksi kutsuttu keskikenttäpelaaja ei aio poistua seurasta – ei enää edes harjoittele ykkösjoukkueen kanssa
Kuva: Getty Images
20-vuotiasta Riqui Puigia on luonnehdittu yhdeksi Barcelonan junioriakatemia La Masian lahjakkaimmista pelaajista pitkään aikaan.
Seuran oma kasvatti pelasi viime kaudella uransa kolme ensimmäistä ottelua Barcelonan edustusjoukkueen kanssa. Kausi sujui muuten B-joukkueen riveissä, mutta Puig harjoitteli jatkuvasti edustusjoukkueen kanssa.
Puigin tilanne Barcelonassa on muuttunut varsin radikaalisti. Puig ei nimittäin enää kuulu edustusjoukkueen harjoitusrinkiin eikä ole siten päässyt kertaakaan edes Ernesto Valverden nimeämään kokoonpanoon tällä kaudella.
Puig kertoi maanantaina, ettei harkitse seurasta poistumista, vaikka pallotaituri pelaakin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Barcelonan reservijoukkueessa.
– Haluan jäädä tänne. Olen täällä onnellinen. Joku seurajohdosta puhui isäni kanssa, mutta meille ei ole kerrottu sen tarkemmin, mitä seura haluaa tehdä kanssani. Edustusjoukkueen kanssa saat vain harvoin mahdollisuuksia ja mielestäni olen pelannut hyvin, kun olen saanut niitä. On ymmärrettävä, että Valverdella on paljon pelaajia keskikentälleen, Puig totesi.
– Olen aina sanonut haluavani jäädä Barcelonaan. Tällä hetkellä en suunnittele seurasta poistumista. Tällä hetkellä voin sanoa jääväni.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan