Atlético Madridin superlupaukselle suuria kunnia – valittiin Euroopan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi

Atlético Madridin hyökkääjä João Félix on voittanut Euroopan parhaalle alle 21-vuotiaalle pelaajalle jaettavan Golden Boy -palkinnon.
Italialaislehti Tuttosport aloitti palkinnon jakamisen vuonna 2003, jolloin ensimmäisenä kunnian sai Rafael van der Vaart. Voittajan äänestävät eri maiden urheilulehtien toimittajat, jotka karsivat ehdokkaita vaiheittain sadasta pelaajasta 20:een finalistiin, joiden joukosta äänestetään lopulta voittaja. Kaikkien ehdokkaiden on oltava alle 21-vuotiaita ja pelattava eurooppalaisessa pääsarjassa.
Viime kesänä Atlétiin siirtynyt portugalilaistähti Félix, 20, keräsi äänestyksessä 332 pistettä. Toiseksi tullut Borussia Dortmundin Jadon Sancho sai 175 pistettä ja kolmanneksi tullut Bayer Leverkusenin Kai Havertz 75 pistettä (katso kaikki lopulliset pisteet Tuttosportin artikkelista).
Félix on pelannut Atlético Madridissa 13 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä kolme osumaa ja syöttänyt yhden. Hän debytoi miesten edustustasolla viime kaudella kotimaansa suurseurassa Benficassa, jossa hän nousi nopeasti koko Euroopan huulille. Félix pelasi viime kaudella Benficassa 43 ottelua, joissa hän onnistui maalinteossa yhteensä 20 kertaa ja antoi lisäksi 11 maaliin johtanutta syöttöä.
Portugalin A-maajoukkueessa Félix debytoi tänä vuonna.
– Kiitos Tuttosportille tämän vuoden Golden Boy -palkinnosta. Olen todella ylpeä, kommentoi Félix.
– Tämä on toinen kerta, kun Atlético Madridin pelaaja on voittanut tämän palkinnon (Sergio Agüero, 2007). Olen todella iloinen.
– Kiitos myös Benficalle ja erityisesti valmentaja Bruno Lagelle kaikesta siitä, mitä hän on tehnyt minulle. Kiitos myös perheelleni, joka on aina lähelläni.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Federico Valverde pelasti Real Madridin dramaattisella osumalla
- Bundesliga-tähti haluaa Barcelonaan: ”Haaveilee siitä”
- Robert Lewandowski loukkaantui – Barcelonalta nyt päivitys
- Espanjan maajoukkuetähdeltä vihje tulevaisuudestaan: ”Haluamme murskata Mestarien liigassa!”
- Deco: Wojciech Szczęsny jatkaa ”hyvin todennäköisesti” Barcelonassa
- Borja Iglesias rysäytti hattutempun – Barcelona nousi dramaattisesti voittoon
- Carlo Ancelotti kiisti väitteet eripurasta Real Madridissa
- Lionel Messiltä iso lausunto Lamine Yamalista: ”Hän on jo nyt”
- Real Madrid päättää konkaripelaajan kohtalosta vasta seurajoukkueiden MM-kisojen jälkeen
- Barcelona yrittää saada La Liga -pelin siirrettyä Mestarien liiga -koitoksen alta