Miksi entisten Atlético-tähtien on vaikeaa sopeutua uusiin seuroihinsa? – ”Elimme yhdeksän vuotta omassa kuplassamme”
Kuva: Getty Images
Juanfran poistui Atléticosta kesällä. 34-vuotias laitapuolustaja siirtyi brasilialaisen São Paulon riveihin uransa viimeisiksi vuosiksi.
Juanfran kertoi Marcan haastattelussa siitä, miksi pitkään Atléticossa pelanneilla pelaajilla on vaikeuksia sopeutua uusiin seuroihinsa.
Juanfran kertoi haastattelussa puhuneensa tapauksesta Diego Godínin kanssa. Godín poistui Juanfranin tapaan Atléticosta kesällä ja siirtyi Internazionaleen.
– Pikku hiljaa olen sopeutunut paremmin. Se ei ole helppoa, koska kyseessä on kuitenkin erilaista jalkapalloa, muuttaminen eri maahan ja perheeni ja ystäväni ovat kaukana. Hiljattain puhuin Godínin kanssa, sillä hänenkin sopeutuminen Italiaan on ollut haastavaa. Se ei kerro siitä, emmekö olisi valmiita pelaamaan parhaalla tasolla. Puhuimme tästä asiasta, Juanfran totesi.
Juanfranin mukaan pelaajat Atléticossa elävät samassa kuplassa jatkuvasti.
– Atléticossa elimme yhdeksän vuoden ajan omassa kuplassamme saman valmentajan, pelitavan, pelaajien, kannattajien, menestyneisyyden ja jatkuvien otteluiden kanssa. Kilpailimme yhdeksän vuotta samalla tavalla. Olimme täysin omassa kuplassamme. Sitten kun lähdet sieltä, sinun on sopeuduttava. Olit kuinka hyvä tahansa. Hän pääsee siitä varmasti yli Milanossa ja minä São Paulossa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa