Barcelonan tammikuun suunnitelmista vihiä – ovi aukeaa vain yhteen suuntaan
Kuva: Getty Images
Eihän siihen ole kuin reilut puolitoista kuukautta, kunnes siirtoikkuna jälleen aukeaa. FC Barcelonaa läheltä seuraava Sport arvioi keskiviikkona, minkälaista toimintaa Barca aikoo siirtomarkkinoilla harjoittaa. Lehden johtopäätös oli, että ovi aukeaa vain yhteen suuntaan. Lähtijöitä on, mutta tulijoita ei – ellei sitten loppuvuoden aikana tapahdu dramaattisia loukkaantumisia.
Vuosi sitten Barcelona teki tammikuussa erikoisia lainahankintoja, mutta nyt samaa ei suunnitella. Ernesto Valverden mielestä miehistössä on jo sekä laatua että leveyttä riittämiin. Kolmesta pelaajasta pyritään sen sijaan eroon.
Kahdelle pelaajalleen Barcelona pyrkii etsimään lainaseuran. Nämä ovat Carles Aleña ja Moussa Wagué. Molemmista on saatu jo tarjouksiakin.
Aleñaa havittelevat Sportin mukaan riveihinsä Real Betis, Granada, Getafe ja Celta Vigo. Lisäksi kiinnostuneiden listalla on italialaisseuroja, mutta sekä Barcelona että Aleña itse pitävät siirtoa Espanjan sisällä järkevämpänä. Todennäköisimmältä vaihtoehdolta näyttää tässä vaiheessa Celta Vigo. Loppukauden kattavaan lainapestiin ei haluta sisällyttää osto-optiota.
Senegalilaispuolustaja Waguén tilanne on hieman monimutkaisempi. Valverde on halunnut pitää Waguén puolustuksen varamiehenä, mutta vielä hän ei ole saanut pelata minuuttiakaan. Tilaisuus voisi aueta cupissa, mutta näyttää siltä, että Wagué ollaan valmiita lainaamaan muualle. Mahdollista on myös myynti, johon sisällytettäisiin takaisinosto-optio.
Barcelona-johdon päähuomio on kuitenkin seuran löytämisessä Ivan Rakiticille. Kroatialaisen keskikenttäpelaajan peliminuuttien määrä on romahtanut, ja hän halajaa itsekin taas kunnon vastuuta. Rakitic haluaa tiettävästi itse valita uuden seuransa. Tarjouksia on tullut Valioliigastakin, mutta konkari haluaisi mieluiten joko Espanjassa tai Italiassa pelaavaan joukkueeseen, jolla on mahdollisuudet tavoitella Mestarien liigan voittoa.
[readmore from=Barcelona]
Barcelona haluaa Sportin mukaan Rakiticista ainakin 30 miljoonaa euroa. Antonio Conten Inter on palavasti miehen perässä, mutta Inter-siirron toteutuminen voi riippua pitkälti siitä, selviytyykö joukkue Mestarien liigan pudotuspeleihin. Juventuskin on Rakiticin saatavuutta tiedustellut, mutta konkreettista neuvottelutarjousta ei ole vielä tehty.
Arturo Vidalista luopumista ei Barcelonassa toistaiseksi harkita. Valverde näkee chileläisellä roolia joukkueessa, ja Vidal lienee kaupan vasta tulevana kesänä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Kotiinpaluu jäi lyhyeksi – Real Madridin tähti myytiin sittenkin