Lähde: Lionel Messi ei hyväksynyt Tottenham-tähden hankintaa – jättisiirto ajautui karille
Kuva: Getty Images
Viimeisen vuoden aikana espanjalaismedia on uutisoinut kaikenlaisista käänteistä Christian Eriksenin tulevaisuudessa.
Tottenhamin keskikenttäpelaaja on halunnut jättää lontoolaisseuran jo pidemmän aikaa, ja häntä ollaan viety voimakkaasti kohti La Ligan huippuseuroja. Sekä Real Madrid, Barcelona että Atlético Madrid ovat kaikki osoittaneet ainakin joissain määrin kiinnostusta Tanskan maajoukkuemiehestä.
El Desmarquen mukaan Barcelonalle avautui viime kesänä mahdollisuus tuoda Eriksen Camp Noulle peräti kolmen pelaajan vaihtokaupassa.
Diili, jonka mukaan Ivan Rakitic ja Carlos Aleña olisivat siirtyneet samalla toiseen suuntaan, oli espanjalaissivuston mukaan jo viittä vaille sovittu juttu. Barça-kippari Lionel Messi, jolla on tiettävästi sananvaltaa seuran uusien hankintojen suhteen, ei kuitenkaan antanut siirrolle hyväksyntäänsä, minkä takia vaihtokauppa hajosi lopulta käsiin.
[readmore from=Eriksen-Christian]
Messi ei El Desmarquen mukaan halunnut Erikseniä Barcelonaan, koska hänellä on hankaluuksia ”ottaa vastuuta hankalissa olosuhteissa”. Toisin sanoen, Eriksenillä ei Messin mielestä olisi tarpeeksi luonnetta edustaa Barcelonan suuruista seuraa, ja argentiinalaistähti myös teki sen selväksi seuran johtoportaalle.
Christian Eriksenin sopimus Tottenhamissa päättyy tämän kauden jälkeen, eikä hänellä ole aikomuksia jatkaa sitä. Keskikenttäpelaajalle avautuu täten mahdollisuus neuvotella ilmaisesta siirrostaan toiseen ulkomaalaiseen seuraan jo tammikuussa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla