Avausmaali iso helpotus Real Madrid -tulokkaalle: ”Paino putosi harteiltani”
”Vihdoinkin”. Se lienee ollut päällimmäinen ajatus Luka Jovicin mielessä, kun hän sai keskiviikkona tehtyä avausmaalinsa Real Madridin paidassa. Jovicin maali syntyi ottelun lisäajalla ja sinetöi Realin voittolukemiksi Leganésista 5-0.
Jovic ehti pelata kaikkiaan 312 peliminuuttia ennen avausmaalinsa syntymistä. Päivissä mitattuna avausmaalia saatiin odottaa 74 päivää Jovicin debyytistä laskien. Vaikkei noin 3,5 ottelua kuulosta kovin pitkältä ajalta avausmaalin odottamiseksi, laski Marca jo aiemmin lokakuussa julkaisemassaan jutussa, että 2000-luvulla Real Madridin hyökkääjistä vain Gonzalo Higuaín oli tarvinnut enemmän minuutteja ensimmäisen osumansa tekemiseen.
Nuori serbialainen myönsikin kotimaansa lehdistölle, että paineet alkoivat kasvaa koviksi. Avausmaali olikin valtava helpotus.
– Se ei ollut helppoa, sillä odotin maaliani pitkään. Kärsin kovista paineista, mutta olin tietoinen kyvyistäni ja tiesin, että maali oli vain ajan kysymys, Jovic totesi Sportski zurnalille.
– Minua motivoi ennen kaikkea halu näyttää maailman suurimman seuran johtajille, etteivät he erehtyneet hankkiessaan minut. Ja samoin niiden läheisten ihmisten tuki, jotka ovat joka päivä kanssani.
Toiselle lehdelle, Novostille, Jovic kertoi tarkemmin kokemistaan paineista.
– Maali oli suuri helpotus, sillä raskas paino putosi harteiltani. Tämä oli vaikea vaihe urallani. Vaikka ja minä läheiseni, kuten pelikaverini ja valmentajani, emme ikinä epäilleet kykyjäni, yleisö oli todella vaativa. Juttujen lukeminen ei ollut mukavaa. Toivon, että he alkavat luottaa minuun enemmän.
– Tämä on vasta alkua. Toivon, että autan tulevilla maaleillani Realia pääsemään tavoitteisiinsa.
[readmore from=Jovic-Luka]
Jovic jätettiin yllättäen Serbian maajoukkueen ulkopuolelle marraskuun maaotteluista. Tämä oli valmentajan asettama rangaistus, koska Jovic lähti lokakuussa maajoukkueen vahvuudesta kesken kaiken. Hyökkääjällä oli tähän selitys annettavanaan.
– Tilanteestani maajoukkueessa täytyy kysyä valmentajalta. Se, miksi lähdin maajoukkueesta ennen Luxemburg-peliä johtui siitä, että yksi tiimimme lääkäreistä huomasi vamman, jota lähdin hoitamaan yksityisterapialla.
– Eivät kaikki vammat ole vakavia tai vaadi kuukauden huilia.
Lähde: Marca
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat