Pelaajalegendan tuomio Zidanesta ja Mourinhosta: ”…eikä se päättynyt hyvin”
Kuva: Getty Images
Ennätykselliset seitsemän kertaa Bulgarian parhaaksi jalkapalloilijaksi valittu Dimitar Berbatov on antanut mielipiteensä Real Madridin valmentajatilanteesta. Los Blancosin otteet syyskauden aikana eivät ole vakuuttaneet, ja monet arvelevatkin valmentaja Zinedine Zidanen aseman olevan uhattuna. Yhtenä korvaajaehdokkaista on pidetty José Mourinhoa, joka valmensi Realia myös vuosina 2010-2013.
Muun muassa Tottenhamissa ja Manchester Unitedissa pelanneen Berbatovin mielestä Zidanen saama kritiikki on kohtuutonta. Siksi hän ei potkupäätöksen kanssa pitäisi minkäänlaista kiirettä.
– Ihmisten ei pitäisi pitää niin kovaa kiirettä Zidanen kritisoinnissa ja alkaa hokea, ettei hän ole niin hyvä kuin ennen. Zidane voitti hemmetin Mestarien liigan kolmesti peräkkäin, joten me kaikki tiedämme, mihin hän pystyy, Berbatov totesi haastattelussa AS:n mukaan.
– Minä pidän Zidanesta. En vain siksi, millainen hän oli pelaajana vaan myös siksi, mitä hän saavutti ensimmäisellä yrittämällään Real Madridissa. Hän on edelleen nuori valmentaja. Minusta Real Madridin pitäisi antaa hänelle enemmän aikaa kehittyäkseen työssään ja toteuttaa itseään joukkueen kanssa.
[readmore from=Real-Madrid]
– Tietysti (tunnettu) nimi voi auttaa välttymään potkuilta, mutta nyt hänen on näytettävä, että hän osaa hoitaa työnsä. Ja me kaikki tiedämme, että Zidane osaa, Berbatov lisäsi.
Ajatukselle José Mourinhon paluusta Berbatov ei lämpene.
– Mourinho on jo kerran palannut samaan seuraan toiselle rupeamalle. Hän teki niin Chelsean kanssa, eikä se päättynyt hänen kannaltaan hyvin, maalitykki muistutti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Espanja lohkovoittajana jatkoon MM-kisoissa – kaksi mahdollista vastustajaa
- Virallista: Dani Ceballos jättää Real Madridin
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Argentiinan valmennusjohto pettyi Julián Álvareziin
- Espanja lohkovoittajana jatkoon MM-kisoissa – kaksi mahdollista vastustajaa
- Kotiinpaluu jäi lyhyeksi – Real Madridin tähti myytiin sittenkin