MLS:n tähtipelaaja on yhä kiinnostunut siirrosta Barcelonaan: ”Kuka voisi sanoa ei”

Los Angeles FC:n kapteeni ja hyökkääjä Carlos Vela on valmis palaamaan La Ligaan, jos Barcelona on vielä kiinnostunut hänestä.
Vela, 30, oli viime tammikuussa lähellä siirtoa Barcelonaan. Hänet haluttiin muutaman kuukauden lainapestille Kataloniaan ja hän vastasi ehdotukseen myöntävästi, mutta Barcelona hankkikin lopulta Sassuolosta Kevin-Prince Boatengin, joka pelasi lainapestinsä aikana vain neljässä pelissä.
Meksikolaistaituri Vela pelaa parhaillaan uskomatonta kautta Yhdysvaltojen Major League Soccerissa. Hän teki MLS:n runkosarjassa ennätykselliset 34 maalia ja johdatti torstaina Los Angeles FC:n sarjan pudotuspeleissä läntisen konferenssin loppuotteluun tekemällä kaksi osumaa ja syöttämällä yhden 5-3-voitossa paikallisvastustajaa Los Angeles Galaxya vastaan.
Kaiken kaikkiaan hän on pelannut tällä kaudella 35 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä 38 maalia ja syöttänyt 12. Vela on tehnyt tai syöttänyt maalin keskimäärin noin 62 minuutin välein.
Meksikolaistähden mukaan ajatus siirrosta Barcelonaan oli todella houkutteleva.
– Se (siirto) oli todella lähellä. Kuka voisi sanoa ei, jos kysytään pelaamaan Lionel Messin kanssa neljäksi kuukaudeksi? sanoi Vela New York Timesin haastattelussa.
[readmore from=Vela-Carlos]
– Olisin nauttinut jalkapallosta, oppinut uutta ja sitten palannut kotiin.
– Tiettyjä mahdollisuuksia ei voi jättää väliin.
Velalta kysyttiin, mitä hän vastaisi, jos Barcelona kyselisi hänen peräänsä myös tulevassa siirtoikkunassa.
– On todella vaikeaa sanoa, ettei ole kiinnostunut Barcelonasta.
– Jos Real Madrid ja Barcelona ovat kiinnostuneita, sellaista tilaisuutta ei voi sivuuttaa.
– Jos se olisi viimeksi ollut vain minusta kiinni, olisin todellakin hyväksynyt tarjouksen.
Vela on pelannut La Ligassa jo vuosina 2007-2008 ja 2011-2018 Osasunan ja Real Sociedadin riveissä. Hän on pelannut Espanjan pääsarjassa 252 ottelua tehden niissä yhteensä 69 osumaa ja syöttäen 47 maalia. Vela on edustanut urallaan myös Arsenalia, Salamancaa ja West Bromwichia. Meksikon A-maajoukkueessa hän on pelannut 72 ottelua ja tehnyt 19 maalia.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Atlético pelaa maalirikkainta kauttaan Diego Simeonen alaisuudessa
- Barcelonan puolustaja ei pidä uudesta pelipaikastaan
- Marc-André ter Stegen sivuun La Ligan huippuottelusta
- Real Madrid ei päästä La Ligan sensaatiota karkumatkalle – vakuuttava voitto Bernabéulla
- Espanja joutui kuolemanlohkoon EM-kisoissa
- Kuin mestarin elkein! Piskuinen Girona jatkoi hurjaa alkukauttaan loppuhetkien voittomaalilla
- Ota tai jätä – Real Madrid tekemässä viimeisen tarjouksensa Kylian Mbappélle
- Huippuseurojen himoitsema Nico Williams solmi jatkosopimuksen
- Carlo Ancelotti vastasi José Mourinhon kehuihin: ”Meitä yhdistää yksi asia”
- Atléticon nuori luottopelaaja kävi polvileikkauksessa
- Ota tai jätä – Real Madrid tekemässä viimeisen tarjouksensa Kylian Mbappélle
- Espanja joutui kuolemanlohkoon EM-kisoissa
- Kuin mestarin elkein! Piskuinen Girona jatkoi hurjaa alkukauttaan loppuhetkien voittomaalilla
- Real Madrid ei päästä La Ligan sensaatiota karkumatkalle – vakuuttava voitto Bernabéulla
- Sport: Barcelonan tolppien väliin noussut maalivahti harkitsi seurasta poistumista keväällä – pettyi Xavin ratkaisuun
- Pedro: ”Pelaajat pelkäävät uransa loppuvan, kun poistut Barcelonasta”
- Carlo Ancelotti vastasi José Mourinhon kehuihin: ”Meitä yhdistää yksi asia”
- ”Helvetinmoinen pelaaja” – Getafen valmentaja luuli Mason Greenwoodin hankintaa vitsiksi
- Rafael van der Vaart paljasti: Real Madridin joukkue oli takavuosina juhlimassa ennen Clásico-tappiota: ”Siksi hävisimme sen ottelun”
- Huippuseurojen himoitsema Nico Williams solmi jatkosopimuksen