Leo Messi paljasti halunneensa poistua aikoinaan Espanjasta – ”Se oli todella vaikeaa”
Kuva: Getty Images
Leo Messi on viettänyt koko ammattilaisuransa kasvattajaseurassaan Barcelonassa.
Messiä on yhdistetty vuosien saatossa useasti muihin seuroihin, mutta 32-vuotias argentiinalainen on loppujen lopuksi aina allekirjoittanut uuden jatkosopimuksen Barcelonan kanssa.
Messi kertoi RAC1:n haastattelussa halunneensa kerran poistua Barcelonasta, La Ligasta ja Espanjasta. Messi oli ongelmissa verottajan kanssa vuonna 2013, jolloin Messi tuomittiin veropetoksesta ja argentiinalaisen oli maksettava 3,1 miljoonan euron sakot.
– Vuosina 2013-14 minulla oli ongelmia verottajan kanssa ja se oli vaikeaa aikaa. Ihmiset eivät tietäneet, mitä todella tapahtui. Olin ensimmäinen jalkapalloilija, jolle se tapahtui ja sen vuoksi se oli niin vaikeaa. He osoittivat tapauksessani olevansa tosissaan urheilijoiden kanssa, Messi totesi.
– Se oli vaikeaa. Onneksi lapseni olivat nuoria, eivätkä he ymmärtäneet siitä mitään. Halusin lähteä. Ei sen vuoksi, että minulla olisi ollut huonosti asiat Barcelonassa, vaan koska halusin poistua Espanjasta. Tunsin, että minua kohdeltiin väärin, enkä halunnut jatkaa Espanjassa pelaamista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona oli liian vahva Mestarien liigan finaalissa
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa

- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta