La Ligassa kauden toinen valmentajanvaihdos – nouseva kyky palaa pääsarjaan
Kuva: Getty Images
La Ligassa on nähty kauden toinen valmentajanvaihdos. Syyskuussa lähtöpassit sai Valencian Marcelino, ja nyt ovea osoitettiin Espanyolin luotsille David Gallegolle. Espanyol on sarjassa toiseksi viimeisenä saatuaan vain viisi pistettä kahdeksasta ottelusta.
47-vuotias Gallego on työskennellyt Espanyolin organisaatiossa yli kuuden vuoden ajan. Hän valmensi ensin kolme kautta seuran junioreita, sitten reservijoukkuetta ja lopulta viime kesäkuusta lähtien pysyvällä sopimuksella myös edustusjoukkuetta. Ensimmäisen pätkäpestinsä Espanyolissa Gallego vetäisi jo keväällä 2018, kun hän valmensi joukkuetta viiden ottelun ajan Quique Sanchéz Floresin saatua potkut.
Uudeksi valmentajakseen Espanyol nimitti saman tien 44-vuotiaan Pablo Machínin. Käynnissä on siis vanha kunnon valmentajakaruselli, sillä Machín valmensi vielä viime keväänä Sevillaa.
Machín pelasi koko lyhyen pelaajauransa Numanciassa, kunnes polvivamma lopetti pelaamisen miehen ollessa vain 23-vuotias. Hän myös aloitti valmentamisen Numanciassa, kunnes siirtyi Segundassa pelanneeseen Gironaan keväällä 2014. Machín nosti Gironan La Ligaan keväällä 2016 ja johdatti sarjanousijan seuraavalla kaudella peräti sijalle kymmenen.
Hyvät näytöt Gironasta kiinnittivät Sevillan huomion, mutta pesti Andalusiassa päättyi kuitenkin ennenaikaisesti.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa