Pohjoismaiden tämän hetken ykköspelaajako? – Norjalaisteini Martin Ødegaard hurmannut Espanjan, katso vaikka itse
Kuva: Getty Images
Kun vaikkapa Twitteriin kirjoittaa sanat ”Odegaard” ja ”Best”, tulee silmien eteen mielenkiintoisia tuloksia. 20-vuotiaan Martin Ødegaardin alkukausi La Ligassa on ollut niin hurja, että erittäin monet kehuvat norjalaisnuorukaista koko sarjan alkukauden parhaaksi pelaajaksi. Toiset puolestaan ehdottavat hänen olevan tämän hetken paras pohjoismaalainen pelaaja – siis ohi muun muassa Zlatan Ibrahimovicin, Christian Eriksenin, Erling Braut Hålandin tai Teemu Pukin.
Real Madridin omistaman Ødegaardin tuorein näytös nähtiin torstai-iltana, kun Real Sociedad kukisti Baskimaan derbyssä Alavésin 3-0. Maalitilastoon hän ei nimeään saanut, vaan osumat merkittiin Mikel Oyarzabalille (2) ja Willian Josélle. Pelintekijänä Ødegaard oli sen sijaan täysin suvereeni.
Tilastopalvelu Squawka tilastoi norjalaisen luoneen ottelussa peräti kymmenen maalipaikkaa. Lukema on La Ligan korkein yhden ottelun saldo sitten kauden 2016-2017.
Since the start of the 2016/17 season, no player has created more chances in a single LaLiga game than Martin Ødegaard's 10 vs. Alavés.
Which included one absolutely outrageous assist.
Which included one absolutely outrageous assist.
If there was a #Puskas award solely for assists,
@RealSociedad’s Martin Odegaard would be a definite early front-runner! 

Real Sociedad:
Barrenetxea (17)
Isak (20)
Sagnan (20)
Ödegaard (20)
Muñoz (22)
Guevara (22)
Oyarzabal (22)
Zubeldia (22)
Le Normand (22)
Gorosabel (23)
Merino (23)
2nd in La Liga, youngest team in the league. Fantastic project.

LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi