Kipinät sinkoilevat keskiviikon pelin jäljiltä – Salva Sevillan ja Álvaro Moratan sananvaihto jatkui Twitterissä

Mallorcan ja Atlético Madridin keskiviikkoillan pelissä kuumenivat tunteet. Atlético Madridin Álvaro Morata sai 77. peliminuutilla tapahtuneessa riitatilanteessa kaksi keltaista korttia ja joutui jäähdyttelemään tunteitaan suihkun puolelle.
Morata kimpaantui sanallisessa yhteenotossa Mallorcan pelaajien kanssa. Yksi heistä oli Salva Sevilla, jota Morata pukkasi päällään. Sevilla on nyt päivittänyt Twitterissä tuntemuksensa.
− 35 vuoden iässä olen tottunut siihen, että se, mitä kentällä on tapahtunut, on myös pysynyt siellä. Jos kuitenkin päättää puhua kentän ulkopuolella, ei voi kertoa valheita. Sanani kuuluivat ”olet isin poika”, kuten videolla näkyy. Se oli osaltani virhe ja pahoittelen sitä. Mutta sitä en voi sallia, että hän väittää minun puhuneen hänen vaimostaan ja lapsistaan. Jatketaan keskittyen omiin asioihimme, Salva Sevillan päivityksessä lukee.
− Tulin tervehtimään sinua ennen ottelua ja onnittelemaan sinua urastasi. Filmaamisesi ei tee sille oikeutta… ja se on nähtävissä videolta. Sen jälkeen, kun astuin kentälle, vain sinä ja minä tiedämme, mitä sanoit minulle, Álvaro Moratan vastaus kuului.
Morata kävi kuumana yhä ottelun päätyttyä. Alla olevalla videolla näkyy, kuinka Morata kertoi voimakkaasti oman näkemyksensä stadionin uumenissa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Federico Valverde pelasti Real Madridin dramaattisella osumalla
- Bundesliga-tähti haluaa Barcelonaan: ”Haaveilee siitä”
- Robert Lewandowski loukkaantui – Barcelonalta nyt päivitys
- Espanjan maajoukkuetähdeltä vihje tulevaisuudestaan: ”Haluamme murskata Mestarien liigassa!”
- Deco: Wojciech Szczęsny jatkaa ”hyvin todennäköisesti” Barcelonassa
- Borja Iglesias rysäytti hattutempun – Barcelona nousi dramaattisesti voittoon
- Carlo Ancelotti kiisti väitteet eripurasta Real Madridissa
- Lionel Messiltä iso lausunto Lamine Yamalista: ”Hän on jo nyt”
- Real Madrid päättää konkaripelaajan kohtalosta vasta seurajoukkueiden MM-kisojen jälkeen
- Barcelona yrittää saada La Liga -pelin siirrettyä Mestarien liiga -koitoksen alta