Bayern Münchenin seurapresidentti suuttui Barcelona-vahdille – ”Neuer on ollut maailman paras maalivahti jo pitkään”
Kuva: Getty Images
Manuel Neuer ja Marc-André ter Stegen ovat olleet pienoisessa sanasodassa median välityksellä.
Barcelonan ter Stegen ei ole tyytyväinen rooliinsa Saksan A-maajoukkueessa. Maajoukkueessa penkillä istuva ter Stegen totesi julkisesti olevansa pettynyt siihen, ettei pääse pelaamaan ja etenkin viimeisin maajoukkuereissu oli vahdille sen vuoksi hyvin vaikea.
Neuer vastasi ter Stegenille median välityksellä ja sanoi, ettei tuollainen kritiikki ole hyväksi joukkueelle. Neuer myös muistutti ter Stegenin kritisoineen tilannetta aiemminkin.
Bayern Münchenin seurapresidentti Uli Hoeneß suuttui ter Stegenin kommenteista.
– Ter Stegenillä ei ole mitään oikeutta vaatia päästä pelaamaan. Maalivahtien kohdalla asia on eri tavalla kuin muiden pelaajien, koska heitä ei voi koko ajan vaihtaa. Maajoukkueen johdon on oltava selkeä ja sanottava, että Neuer on ykkönen. Hän on ollut maailman paras maalivahti monen vuoden ajan, Hoeneß totesi Sport1:n haastattelussa.
Neuer lopettaa saksalaismedioiden mukaan A-maajoukkueuransa ensi kesän EM-lopputurnauksen jälkeen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- MM-katastrofi katkaisi kamelin selän: Villarrealin avainpelaaja rajasi itsensä ulos maajoukkueesta
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan