Näkökulma: FC Barcelona pelaa hämmentävän heikkoa jalkapalloa – tämä asia uupuu joukkueesta kokonaan
Kuva: Getty Images
FC Barcelona pelasi eilen tiistaina 0-0-tasapelin Dortmundin vieraana Mestarien Liigan ensimmäisellä ottelukierroksella. Ottelu oli Barcelonalta kaikkea muuta kuin hyvä.
Barcelona laukoi vain seitsemän kertaa, vaikka pallonhallinta oli sillä ottelussa 59-prosenttisesti. Parhaalta maalintekoalueelta, eli rangaistusalueen keskikaistalta joukkue sai aikaiseksi vain muutaman yrityksen. Dortmund sai aikaiseksi 13 laukausta. Niistä valtaosa lähti keskeltä ja läheltä maalia, joten todennäköisyydet olivat toden totta Dortmundin puolella.
Ottelu aiheutti Barcelonan päävalmentajalle, Ernesto Valverdelle, varmasti syviä huolia. Fakta on, että Barcelona on kaukana laadukkaasti toimivasta ja organisoidusta jalkapallojoukkueesta.
Pelin aikana esimerkiksi toistuu tilanteita, joissa laitapuolustaja Jordi Alba on paineistettuna vasemmalla laitakaistalla. Hänellä ei ole tukea sivurajan puolella, eikä keskustan puolella. Kun vastustaja painestaa toppari-syötön pois, jää Alballe ainoaksi vaihtoehdoksi hakea puolipitkällä target-syötöllä kärkipelaaja Luis Suarezia.
Syntyy vaikeita etenemisiä. Barcelonan pelaajilta puuttuvat helpot ja peliä edistävät vaihtoehdot pallolliselle pelaajalle. Barcelonan kaikista syötöistä peräti kahdeksan prosenttia oli pitkiä syöttöjä. Dortmundin syötöistä vain viisi prosenttia oli pitkiä syöttöjä. Barcelonan identiteetti, eli lyhyiden syöttöjen kautta tapahtuva ”rondo-pelaaminen” on tällä hetkellä hakusessa.
Barcelonan 4-3-3-muodossa olisi elintärkeää, että pelissä olisi joko toimivia laitakaksikkoja tai toimivia sisäkaistakolmioita. Jos peli perustetaan laitapuolustajan ja laitahyökkääjän yhteistyölle, olisi heidän välinen toisiaan täydentävä liikkuminen organisoitava laadukkaaksi. Jos peli perustetaan laitapuolustajan, laitahyökkääjän sekä ylemmän keskikentän yhteistyölle, olisi heidän välinen kolmio organisoitava laadukkaaksi.
Nyt Barcelonan pelaamisessa ei näy näistä ajatuksista kumpaakaan.
Hyökkäyspeliin tuli vaarallisuutta, kun Lionel Messi vaihdettiin peliin toisella puoliajalla. Pohjevammasta kärsinyt argentiinalaistaikuri oli tehdä voittomaalin pelin viimeisestä tilanteesta, kun Suarez löysi takatolpalta Messin. Laukaus kuitenkin blokattiin.
Barcelona siirtyi 4-3-3-järjestelmästä 4-4-1-1-muotoon, kun Messi tuli kentälle. Messiä haettiin vasemmalta sisäkaistalta ja keskikaistalta vastustajan puolustuslinjan edestä.
Messi ehti puolen tunnin aikana ohittamaan vastustajan pari kertaa ja olemaan alituinen uhka vastustajan puolustuslinjalle. Hän on ainoa pelaaja maailmassa, jonka poikkeukselliset hyökkäyspelitaidot antavat Barcelonalle mahdollisuuden voittaa otteluita ilman systeemin tukea. Vaikka eteneminen on vaikeaa, voi Messi pyrähtää yhtäkkiä tekopaikkaan tai järjestellä pelikavereille muutaman maukkaan maalipaikan. Kun Messi imee vastustajan puolustajien huomion itseensä, vapautuu tilaa Suarezille sekä Antoine Griezmannille.
Tähän perustuu Barcelonan pelaaminen tällä kaudella. Taustalla olevat pallonhallinnan rakenteet ovat erittäin heikot.
Viime kaudella Messi ei kyennyt viemään Barcelonaa Mestarien Liigassa loppuun asti. Systeemiä olisi tarvittu. Riittävätkö Messin uroteot tällä kaudella, on Barcelonan kohdalla kaikista oleellisin kysymys.
Joukkuepelaaminen ei tällä hetkellä tarjoa paljoakaan tukea. Jos asia ei syksyn aikana muutu, on Barcelonan kohtalona jälleen pettymys.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Kotiinpaluu jäi lyhyeksi – Real Madridin tähti myytiin sittenkin