Fanien toive täyttymässä: James Rodríguez on jäämässä Realiin – tuskin silti pelaa kauden avauksessa
Kolumbian maajoukkuetähti James Rodríguez on ollut monien siirtohuhujen kohteena kesän aikana. Vahvimmin Rodríguezia on viety Napoliin ja Atlético Madridiin. Tällä hetkellä 28-vuotias keskikenttämies on kuitenkin yhä Real Madridin pelaaja.
Espanjalaislehti AS:n teettämässä kyselyssä runsaat 127 000 äänestäjää kertoi toiveensa Rodríguezin tulevaisuudesta. Äänestäjistä peräti 81 prosenttia eli yli 103 000 ihmistä halusi kolumbialaisen jäävän ”Los Blancosiin” alkavaksi kaudeksi. Loput 19 prosenttia eli noin 24 000 äänestänyttä toivoi, että Real Madrid saisi myytyä pelaajan muualle.
Espanjalaissivusto Deportes COPE kirjoittaa, että Rodríguez näyttää sittenkin olevan osa päävalmentaja Zinédine Zidanen suunnitelmia. Näin ollen kolumbialainen olisi jatkamassa seurassa myös ensi kaudella. Myös Marca-lehti ja AS kirjoittavat Rodríguezin luultavasti jatkavan Real Madridissa.
− Häntä ei nimetty kahteen harjoituspeliin, mutta se voi muuttua. Mitä tahansa voi tapahtua ennen syyskuun toista päivää, Zidane on sanonut AS:n mukaan.
Marca uskoo, että Rodríguez ei pelaa Real Madridin kauden avausottelussa lauantaina Celta Vigoa vastaan. Zidanen täytyy jättää neljä pelaajaa kokoonpanon ulkopuolelle, ja Rodríguezin uskotaan olevan yksi heistä.
La Liga starttaa perjantaina 16.8! Tilaa C More Total nyt, saat ensimmäisen viikon ilmaiseksi! Tarjous on voimassa pe-su koodilla LALIGA osoitteessa: cmore.fi/koodi. Käy klikkaamassa itsesi sisään ja varmista paikkasi espanjalaisen huippujalkapallon parissa!
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Atlético Madridilla kaksi hyökkääjää kiikarissa
- Barcelonan Xavi kommentoi potkuhuhujaan
- La Ligan seuralegendan sopimuskiista sai täyskäännöksen – ”Se on minun päätökseni”
- La Liga -seuran valmentaja vaihtuu
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Relevo: Real Madrid valmis tekemään poikkeuksen sääntöön – tarjoamassa pitkää sopimusta puolustajalleen
- Relevo: Xavin tulevaisuus Barcelonan peräsimessä jälleen vaakalaudalla
- Iker Casillas kertoi kumpaa maalivahtia Real Madridin pitäisi peluuttaa Mestarien liigan finaalissa
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Real Madridin David Alaba joutui uudestaan polvileikkaukseen