Madridilaislehti Marcan Barcelonan-toimituksen mukaan Barcelona etsii itselleen uutta puhdasta kärkeä kilpailemaan peliajasta Luis Suárezin kanssa.

Nyt pinnalla on kaksi nimeä. Kyseessä ovat Valencian Rodrigo ja Gironan Christian Stuani. Niin Rodrigon kuin Stuanin odotetaan poistuvan kesän aikana nykyisistä seuroistaan.

Copen mukaan Valencia ja Rodrigo ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että kärki myydään kesällä. Valencia tarvitsee rahaa ja Copan finaalin voittomaalin tehnyt Rodrigo uusia haasteita.

Valencia odottaa saavansa Rodrigosta noin 50-60 miljoonaa euroa ja lehden mukaan Barcelona olisi valmis käyttämään kyseisen summan Espanjan A-maajoukkuekärkeen.

Stuanin poistuminen Gironasta on luonnollista. Girona tippui Segundaan, eikä 20 maalia La Ligassa päättyneellä kaudella tehnyt maalitykki jää toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Stuanin 20 miljoonan euron arvoinen ulosostopykälä puolittui kymmeneen miljoonaan euroon Gironan putoamisen vuoksi.

Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Barcelona on 32-vuotiaan Stuanin kintereillä. Barcelona halusi Stuanin myös tammikuussa, kun Munir siirtyi Sevillaan, mutta Barcelona päätyi lopulta lainaamaan Kevin-Prince Boatengin Sassuolosta. Kyseinen päätös osoittautui suureksi virheeksi. Boateng pelasi kevätkauden aikana vain neljässä ottelussa, eikä onnistunut maalinteossa.