Brasilialaislegenda pettyi aikoinaan saamaansa kritiikkiin – ”Tummaihoisia ja homoja puolustettiin, mutta minua ei”
Ronaldo oli aikakautensa kenties paras pelaaja koko maailmassa.
El Fenómenona tunnettu legendaarinen kärki voitti uransa aikana muutamaan otteeseen vuoden parhaalle jalkapalloiljalle jaettavan Ballon d’Orin.
Seuratasolla muun muassa Barcelonaa, Internazionalea, Real Madridia ja AC Milania edustanut Ronaldo sairastui uransa loppuvaiheissa kilpirauhasen vajaatoimintaan, joka aiheutti Ronadolle ylipainoa.
Ronaldo kertoi Financial Timesin haastattelussa siitä, miten hän pettyi aikoinaan saamaansa kritiikkiin ylipainostaan.
– Useita asioita puolustetaan. Tummaihoisia ja homoja puolustettiin, mutta en muista, että kukaan olisi puolustanut minua, kun minua haukuttiin jatkuvasti ylipainoiseksi, Ronaldo totesi.
Nykyään Valladolidin seurajohtoon kuuluva Ronaldo kommentoi myös Leo Messin esityksiä Argentiinan maajoukkuepaidassa.
– Sitä on vaikea selittää. Messi on täysin eri pelaaja Barcelonassa kuin maajoukkueessa. Ei ole helppoa pelata maajoukkueessa arvoturnausta. Siellä pelaavat maailman parhaat pelaajat, eikä MM-kisoja ole helppo voittaa.
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Gerard Piqué pitkitti uraansa Barcelonan vuoksi: ”En usko, että olisin pelannut missään muualla”