Voitto Real Madridista päätti La Liga -luotsin painajaisen: ”Nyt voin kuolla rauhassa”
Kuva: Getty Images
Lähes mahdottoman tehtävän edessä La Ligan selviytymiskamppailussa oleva Rayo Vallecano voitti ensimmäisen neljästä ”finaalistaan”, kun se kukisti Vallecasilla Real Madridin 1-0 (lue ottelusta lisää). Helppo ei Rayon tilanne ole vieläkään, sillä sarjassa säilyäkseen se tarvitsee ainakin kaksi voittoa viimeisestä kolmesta pelistään, eikä kolmen voiton suorakaan välttämättä riittäisi. Joka tapauksssa valmentaja Paco Jémez oli pelin jälkeen silmin nähden helpottunut.
– Me tarvitsimme voiton yhdestä vaikeimmista vastustajista. Olen iloinen kannattajien ja poikien puolesta. Tämä on palkinto minun ja aiemmin Míchelin kanssa tehdystä työstä, Jémez totesi BeIN Sportsin haastattelussa AS:n mukaan.
– Emme joutuneet koville, mutta ei pojilta voi mitään ottaa pois. Madrid on aina Madrid, ja voittaa otteluita, vaikkei pelaisikaan hyvin. Ei tämä helppo peli ollut.
Hieman myöhemmin lehdistötilaisuudessa Jémez hehkutti edelleen onneaan varsin värikkäin sanankääntein.
– Pelasimme kaikin puolin loistavan ottelun. Minä olin jo nähnyt unia siitä, etten voittaisi Madridia koko elämäni aikana. Nyt teimme sen, ja voin kuolla rauhassa, Jémez lohkaisi.
– On totta, ettei Madrid pelannut niin hyvin kuin me, mutta ei se ole meidän tekemästämme työstä pois. Meillä oli kovat paineet voittaa, emmekä ole tottuneita kukistamaan Madridia. Siksi olemme erittäin iloisia.
[readmore from=Jemez-Paco]
Rayo Vallecano kohtaa lopuissa kolmessa pelissään vain joukkueita, jotka kamppailevat niin ikään putoamista vastaan. Huikea nousu on siten edelleen mahdollista.
– Lauantain Levante-peli on tärkeä. Se sanelee, voimmeko säilyä La Ligassa. Jos voitamme, meillä on mahdollisuuksia pelastua. Se olisi valtava askel verrattuna viime viikkoon, jolloin vaikutimme jo tuomituilta, Jémez sanoi.
– Nyt haluan nähdä saman Vallecasin Rayon myös vieraspelissä. Kahden Rayon välillä on suuri ero. Pohdimme sitä, miksi pelaamme niin hyvin täällä, muttemme osaa pelata samoin vieraissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cope: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Valioliigaan – seura hylkäsi tarjouksen
- Brasilialaishyökkääjä siirtymässä lainalle Atléticoon – mukana 40 miljoonan euron osto-optio
- AS: Jude Bellingham loukkaantui – alustava poissaoloaika tiedossa
- Atalanta-tähti siirtymässä Atléticoon
- Jude Bellingham loukkaantui – Kylian Mbappé iski Real Madridin voittomaalin lisäajalla
- Barcelonan hyökkäys on Euroopan eliittiä – ja nyt se kaatoi Elchen
- Atlético Madridin hyökkääjä sairaalaan vakavan törmäyksen seurauksena
- Arbeloa vetoaa faneihin: Real Madrid tarvitsee tukea
- Huuhkajien toppari La Ligaan – Ville Koski siirtyy Espanjaan
- Espanyol hankki hyökkääjän Napolista
- Jude Bellingham loukkaantui – Kylian Mbappé iski Real Madridin voittomaalin lisäajalla
- Atlético Madridin hyökkääjä sairaalaan vakavan törmäyksen seurauksena
- AS: Jude Bellingham loukkaantui – alustava poissaoloaika tiedossa
- Hansi Flick pettyi Barcelonan huippulupauksen lähdöstä: ”Hän tietää sen”
- Atalanta-tähti siirtymässä Atléticoon
- Barcelonan hyökkäys on Euroopan eliittiä – ja nyt se kaatoi Elchen
- Arbeloa vetoaa faneihin: Real Madrid tarvitsee tukea
- Huuhkajien toppari La Ligaan – Ville Koski siirtyy Espanjaan
- Alavés teki yhden historiansa suurimmista pelaajakaupoista
- Real Madridin ja Atléticon ensimmäiset Mestarien liigan pudotuspelivastustajat selvillä