Philippe Coutinho lähetti viestin Barcelona-kannattajille tuuletuksellaan
Kuva: Getty Images
FC Barcelonan tiistain 3-0-murskajaisten viimeisestä silauksesta vastasi Lionel Messi show’n jälkeen Philippe Coutinho.
Brasilialaistaituri laukoi tunnin kohdalla reilusta 20 metristä upean laukauksen takakulmaan, jonka edessä David de Gea oli voimaton. Maalin jälkeen Coutinho juhli ensin joukkuekavereidensa kanssa, mutta sen jälkeen hän välitti viestin kriittiselle Camp Noun yleisölle.
Coutinho pysähtyi paikoilleen ja tukki molemmat korvansa etusormillaan. Muutaman sekunnin jälkeen hän suuntasi katseensa yleisöön ja puhui jotain hieman aggressiivisen oloisesti.
Espanjalaismediat ovat tulkinneet tapauksen selväksi viestiksi Barcelonan kannattajille, jotka ovat kritisoineet Coutinhoa hänen viime kauden siirtonsa jälkeen. Ex-Liverpool-pelaajan uskotaan halunneen kertoa, että hän ei kuuntele yleisöltä tulevaa kritiikkiä vaan keskittyy täysillä joukkueensa auttamiseen.
Coutinho on etsinyt itselleen sopivaa roolia Barcelonassa, mutta tähän asti on ollut hieman vaikeaa. La Ligassa hän on pelannut tällä kaudella 30 ottelussa ja viimeistellyt viisi maalia. Mestarien liigassa osuma oli hänelle kauden kolmas.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Väite: Barcelona harkitsee valituksen tekemistä Uefalle
- Atléticon maalivahti kommentoi kohutilannetta: ”Pubill ei tehnyt mitään väärää”
- Marcus Rashford ei ymmärrä tuomarin päätöstä: ”Vaikeaa olla valittamatta…”
- Tuomariasiantuntijat ottivat kantaa kyseenalaiseen tilanteeseen: ”Ymmärsi pelin hengen”
- Giuliano Simeonelta suorat sanat puhuttaneesta tilanteesta: ”Näittekö edes peliä?”
- Näin Diego Simeone kommentoi puhuttanutta tilannetta: ”Jos tuomari tulkitsi sen niin…”
- Thierry Henry jyrähti Pau Cubarsín ulosajosta
- Ryöstikö tuomari Barcelonan? Hansi Flick raivoissaan!
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Ryöstikö tuomari Barcelonan? Hansi Flick raivoissaan!
- Thierry Henry jyrähti Pau Cubarsín ulosajosta
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle