Ranskalainen maailmanmestari Sevillan luotsiksi? Ollut Monchin kiikarissa pitkään
Kuva: Getty Images
Moni jalkapallon ystävä muistaa varmasti elävästi, kuinka Ranskan maajoukkueen tukipilari Laurent Blanc suuteli maalivahti Fabien Barthezin kaljua ennen tärkeitä otteluita. Tavan oli määrä tuoda Ranskalle onnea, ja kenties se toikin – ottaen huomioon, että kaksikko oli mukana voittamassa Ranskalle sekä maailmanmestaruutta vuonna 1998 ja EM-kultaa vuonna 2000.
Kaikkiaan 97 A-maaottelua pelannut ”Presidentti” Blanc lukeutuu ranskalaisen jalkapalloilun legendoihin, sillä hänet valittiin kolme kertaa EM-kisojen tähdistökentälliseen ja maan viime vuosisadan neljänneksi parhaaksi pelaajaksi. Valmentajaurallaan Blanc ei kuitenkaan ole vielä aivan eturiviin tunkeutunut, mutta kenties uusi yritys seuraa piankin La Ligassa.
Le Parisien -lehden mukaan Sevilla harkitsee 53-vuotiasta Blancia uudeksi päävalmentajakseen. Blancia on huhuttu tehtävään jo usein ennenkin, ja hän on Sevillan uusvanhan urheilujohtajan Monchin suuria suosikkeja. Keväällä 2017 Blancia pidettiin myös yhtenä ehdokkaana Barcelonan peräsimeen.
Le Parisien väittää Blancin olevan lähimpänä pestiä juuri Sevillaan, mutta miehestä on kiinnostunut moni muukin seura. Huhuissa on mainittu Lyon, Chelsea ja AS Roma. Lyon ehti Blancin värväyksen julkisesti jo kiistääkin.
Blanc aloitti valmentajauransa Bordeaux’ssa vuonna 2007, ja johti joukkueen välittömään menestykseen. Ensimmäinen kausi toi Ligue 1:ssa kakkossijan, ja kausi 2008-2009 jo mestaruuden.
[readmore from=Blanc-Laurent]
Kesällä 2010 Blanc siirtyi Ranskan maajoukkueen päävalmentajaksi. Hän luotsasi joukkueen vuoden 2012 EM-kisoissa puolivälieriin, mutta erosi tehtävästä vielä samana kesänä.
Kaudet 2013-2016 Blanc valmensi Paris Saint-Germainia voittaen joukkueen kanssa jokaisella kaudella Ranskan-mestaruuden. PSG kuitenkin putosi Mestarien liigasta jokaisella kaudella puolivälierävaiheessa, joten Blanc sai lopulta lähteä. Blancin lähtöpasseja seuranneilla kolmella kaudella PSG:n taival Mestarien liigassa on tosin katkennut jo kierrosta aikaisemmin. Kesästä 2016 lähtien Blanc on ollut työttömänä.
Sevilla erotti äskettäin toimestaan valmentajansa Pablo Machínin. Loppukauden ajan joukkuetta valmentaa Joaquín Caparros, joka siirtyi toimeen urheilujohtajan paikalta. Caparros tiedotti viime viikolla sairastavansa kroonista leukemiaa, joka ei kuitenkaan toistaiseksi miehen työntekoa häiritse.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- El Clásico 2026-27: Milloin pelataan, TV, kokoonpanot
- La Ligan maalipörssi 2026-27: Maalit, syötöt, ottelut
- La Ligan tulokset 2026-27: Jokainen ottelukierros
- La Ligan otteluohjelma 2026-27: Ottelut, pelit, kierrokset
- La Ligan sarjataulukko 2026-27: Sijoitukset ja pisteet
- La Liga 2026-27: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- L’Equipe: Real Madrid virittelee ryöstöä Barcelonasta – MM-kultasankari voi vaihtaa leiriä
- Näkökulma: Florentino Pérezin ego voi estää Real Madridin tärkeimmän siirron