AS: Ongelmia ongelmien perään – Atlético Madridin kulttipelaajan aika seurassa ohi?

Atlético Madridin Diego Costa kuuluu seuran menestyksekkään 2010-luvun kulttihahmoihin. Tämä kausi on kuitenkin ollut hänelle enemmän kuin vaikea.
30-vuotiaan hyökkääjän tuorein takaisku tuli lauantaina huipputärkeässä kärkiottelussa Barcelonaa vastaan. Jos Atlético olisi onnistunut voittamaan Camp Noulla, olisi mestaruustaisto ollut yhä auki. Costa kuitenkin ajettiin 28. minuutilla ulos suoralla punaisella kortilla, jonka hän sai loukkaamalla tuomari Jesus Gil Manzanon äitiä (lue tarkemmin TÄSTÄ).
Diego Simeonen ryhmä joutui siis pelaamaan yli tunnin yhdeksällä kenttäpelaajalla ja lopputuloksena oli 2-0-tappio viime hetken maaleilla. Costaa uhkaa tuntuva pelikielto kyseisestä tapauksesta.
Tämän lisäksi Costalla on ollu paljon loukkaantumisongelmia, jotka ovat vaikeuttaneet tätä kautta. Kun hän on ollut pelikunnossa, ei jälki ole ollut totutun tehokasta.
Kaikki kilpailut mukaan lukien Costa on pelannut tällä kaudella vain 21 ottelussa mahdollisesta 44:stä. Näissä ottleuissa hän on onnistunut tekemään ainoastaan viisi maalia, joista kaksi tuli kauden avausottelussa.
Madridilaislehti AS epäilee, että Costan Atlético-ura saattaa tulla kesällä päätökseen ja tällä kertaa pysyvästi.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- MD: Barcelonan maalivahti herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla
- Villarreal haluaa Chelsea-topparin – neuvottelut käynnissä
- SER: Barcelona haluaa myydä keskikenttäpelaajansa – saanut useita tarjouksia
- Rangaistuspotkumaali ratkaisi Real Madridin sarja-avauksen
- Hyökkääjä pettyi rooliinsa – haluaa jättää Atléticon
- Sevilla myymässä ykköstopparinsa 30 miljoonalla eurolla
- Lucas Bergströmin tilanne paranee – Mallorca myi ykkösmaalivahtinsa
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”
- SER: Barcelona haluaa myydä keskikenttäpelaajansa – saanut useita tarjouksia
- Hyökkääjä pettyi rooliinsa – haluaa jättää Atléticon
- MD: Barcelonan maalivahti herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla
- Lucas Bergströmin tilanne paranee – Mallorca myi ykkösmaalivahtinsa
- Rangaistuspotkumaali ratkaisi Real Madridin sarja-avauksen
- Villarreal haluaa Chelsea-topparin – neuvottelut käynnissä
- Sevilla myymässä ykköstopparinsa 30 miljoonalla eurolla
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- La Ligan kausiennakko 2025-26: Real Madrid lähtee altavastaajana mestaruustaisteluun
- Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”