La Liga -luotsi yllätti voittoa seuranneessa pressissä: ”Minulla on leukemia”
Kuva: Getty Images
Sevilla onnistui nappaamaan sunnuntaina toisen peräkkäisen voittonsa, kun se kaatoi vieraskentällä Real Valladolidin maalein 2-0. Joukkue jatkaa siten La Ligassa viidentenä, vain pisteen päässä neljäntenä olevasta Getafesta.
Kannattajien riemua kuitenkin himmensi ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus. Siinä Sevillan valmentajaksi reilut kolme viikkoa sitten siirtynyt Joaquín Caparrós kertoi sairastavansa leukemiaa. Alkukauden ajan Sevillan jalkapallojohtajana toiminut Caparrós kertoi saaneensa verisyöpädiagnoosin vain muutamia viikkoja aikaisemmin.
Sevilla oli halunnut pitää Caparrósin syövän salassa. Valmentaja päätti kuitenkin tulla asian kanssa julkisuuteen, koska huhuja sairastumisesta oli alkanut liikkua kaupungilla.
– Te tiedätte, että suonissani kiehuu punainen veri. Valkoisen ja punaisen veren välillä on kuitenkin ollut kinaa ja minulla on krooninen leukemia, 63-vuotias Caparrós kertoi lehdistötilaisuudessa Marcan mukaan.
– Voin elää normaalia elämää. Haluan nauttia ammatistani, ja hoitoa minulla ei ole. Kiitän seuraa tästä mahdollisuudesta.
Sevilla ei aio tehdä päätöksiä Caparrósin jatkamisesta tehtävässään, niin kauan kuin valmentaja on voimissaan. Caparrósin kerrotaan panostavan työhönsä sataprosenttisesti, ja tuloksetkin ovat olleet hyviä, kolme voittoa neljästä ottelusta.
Best wishes, @JoaquinCaparros. Here’s to a quick recovery.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan
- Xabi Alonsolta kyseltiin Real Madrid -potkuista – näin espanjalainen reagoi
- Sport: Marcus Rashfordilta painetta Manchester Unitedin suuntaan – suostuu siirtymään vain Barcelonaan
- Marca: Atlético haluaa Bernardo Silvan
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- Xabi Alonsolta kyseltiin Real Madrid -potkuista – näin espanjalainen reagoi
- Sport: Marcus Rashfordilta painetta Manchester Unitedin suuntaan – suostuu siirtymään vain Barcelonaan
- Cope: José Mourinho haluaa tanskalaispelaajan Real Madridiin – hintalappu 50 miljoonaa euroa
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan
- MD: Chelsea-tähti valmis siirtymään Barcelonaan
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
