Villarreal ja Barcelona pelasivat tiistaina yhden sarjakauden vauhdikkaimmista otteluista. Kaksikko päätyi lopulta 4-4 -tasapeliin, vaikka Villarreal johti ottelua vielä loppuhetkillä kahdella maalilla.

Villarrealin seurapresidentti Fernando Roig kertoi mietteensä Movistarin haastattelussa ottelusta ja siitä, miten suuret espanjalaisseurat ryöstävät vuosittain Villarrealilta seuran lupaavimmat juniorit.

– Olemme vaikeassa tilanteessa. Kyseessä oli vaikea ottelu. Meillä on hyvä joukkue, mutta meillä oli todella paljon loukkaantumisia. Tässäkin ottelussa meillä oli neljä sellaista pelaajaa kokoonpanossa, joiden palkka on junioritasoa, Roig muistutti.

– Joka vuosi suuret seurat ryöstävät junioreitamme. Joka vuosi joku tulee ja käy vain nappaamassa jonkun mukaansa. Meillä on Espanjan paras junioriakatemia ja sen vuoksi he tulevat ryöstämään meidät. Kyseessä ovat Barcelona, Atlético ja Athletic. Tuon tämän julkiseksi. Mielestäni on kammottavaa, että suuret seurat ryöstävät meiltä 15-vuotiaita pelaajia, joilla ei ole edes ammattilaissopimusta.